— Eipä näytä juuri siltä kuin aikoisivat he erota.
Björklöf hymähtää kuivasti:
— Ihmiset kertovat heidän piakkoin lähtevän uudelle häämatkalle.
— Entä rouva Auer… eikö Lahtinen enää…
— Rouva Lahtinen on tullut järkiinsä. Eihän siinä koskaan mitään ole ollut!
Björklöf ei tahdo sen pitemmältä asiasta keskustella, vaan alkaa tarkkaan tutkia ruokalistaa. Vähän ajan kuluttua kysyn, missä Autereet mahtavat juhlaa viettää.
— Tapasin eilen rouva Autereen, vastaa Björklöf, he aikovat mennä hänen äitinsä luo jonnekin rannikkoradan varrelle.
Birger Björklöfin äänensävyssä on jotain hyvin hermostunutta — aivan niinkuin olisi hän tahtonut sanoa: älä kiusaa minua puhumalla Telma Autereesta! Hän napittaa takkinsa ja alkaa tuijottaa ulos akkunasta hämärtyvään yöhön, jossa puutarhayleisön haamut liikahtelevat. Telma Auer on nähtävästi valloittanut joka nyt tahtoo pitää hänet kokonaan itseään varten.
Kuluu tunti, kaksi. Silloin tällöin vaihdamme sanan jostakin jokapäiväisestä asiasta. Enimmäkseen olemme vaiti. Björklöf on antanut sammuttaa sähkön meidän nurkastamme; sikarien hehku loistaa hämärässä.
Sitten sanoo Birger Björklöf aivan yhtäkkiä, asiaa mitenkään valmistelematta: