— Silloin tilaa hän shampanjaa!
Telma Auer hymähti hyväksyvästi. Minusta tuntui aivan siltä kuin olisi hän tahtonut sanoa: hänessähän on tyyliä! Mutta sitten muuttui hän vakavaksi ja oli hetkisen vaiti. Vihdoin kysyi hän kenties hiukan arastellen:
— Eikö hänen elämässään ole ollut naista?
— Ei naista yksikössä, mutta kyllä naisia laumottain. Kuulisittepa vain hänen heistä puhuvan! Hän puhuu aina naisista ja hevosista, molemmista tuntijan tavoin ja molemmista samalla tavalla.
Pilvenlonka oli peittänyt päivän, tuntui kolealta; poissa oli asfalttikäytävien kiilto, sammunut jääkristallien kimallus.
Saatoin Telma Autereen kotiin.
Paluumatkalla tuli Birger Björklöf taaskin vastaani. Ties mistä sain päähäni pyytää entisen toverini juomaan lasin whiskyä. Me menimme ravintolaan. Istahdimme akkunapöydän ääreen nähdäksemme kadun kirjavaa kävelijäjoukkoa. Aluksi ei keskustelusta tahtonut tulla mitään; ei meillä oikeastaan ollutkaan mitään sanottavaa toisillemme. Huomasin, että Björklöfin käsi vapisi, kun hän tyhjensi vesipullon korkeaan lasiin. Hetken kuluttua alkoi hän puhua Telma Autereesta.
— Sinäkin näyt tuntevan hänet, sanoi Björklöf hiukan ylenkatseellisesti. — Näppärä… niin, miksikä ei… pikantti, hiukan ärsyttävä, mutta ei ensinkään jalostetun rodun tuntomerkkejä. Enkä minä oikeastaan käsitä, miksi miehet juoksevat hänen jälessään. En minä vain viitsisi, en tosiaankaan!
— Juoksevatko h siten?
Hän joi pitkän kulauksen ja sanoi: