— Niinkuin et sinä sitä muka tietäisi! Sanotaanhan, että Lahtinenkin hänen tähtensä eroaa vaimostaan.
Lahtinen… Samassa minä muistinkin: tuo rokonarpinen, mustaviiksinen pankinjohtaja, joka käytti punaisia liivejä.
Björklöf joi lasinsa pohjaan, naputti marmoripöytään ja käski tuomaan uuden whiskyn. Sitten sytytti hän savukkeen — eikä hänen kätensä enää vavissut ja jatkoi äskeistä puhettaan:
— Mutta en minä eläissäni ota uskoakseni, että hän Lahtisesta välittää; se on vain temppu, jolla hän tahtoo hankkia miehelleen hyvän viran. Lahtinen on toimeenpaneva johtaja, ja rouva Auer on viisas. Viekkaus on noitten maaseutukaupunkien nousukassukujen vahvimpia puolia, viekkaus ja tarmo.
— Sinähän näyt tuntevan rouva Autereen sukuperänkin.
— n sattumalta kuullut… Hänhän on ylioppilas. Isä oli kauppiaana jossakin Pohjanmaalla, teki edullisen vararikon, kuoli, ja äiti muutti tänne Helsinkiin tyttäriään kouluuttamaan.
— Vai niin!
Kun pöytäämme tuli muuan yhteinen tuttavamme, maksoin ja jätin
Björklöfin tulokkaan kanssa jatkamaan.
Ulkona paistoi taaskin päivä, pilvi oli poistunut auringon edestä, räystäät tippuivat ja jääkristallit kimaltelivat. Ihmisiä kulki edestakaisin, ja muutamassa kadunkulmassa seisoi kevään ensimäinen sinisten ja punaisten ilmapallojen kauppias.
2.