Viikon kuluttua nilkutin kepin varassa leiriin, jossa asuntomme oli suuresti muuttunut. Retkutelttamme oli hävitetty. Istahdin "kahdenkymmenen" teltan luona olevalle penkille odottamaan työstään palaavia vetäjiä. He tulivatkin pian. Fred, Mack ja "hyvinpuettu" astuivat yhdessä. Molemmat toverini tulivat luokseni, mutta Clarck meni ylpeästi ohitse.
— Terve! Kuinka jaksat? Tulethan kanssamme syömään?
— En tule, söin vähän aikaa sitten. Hotkaistuaan ruoan astuivat Fred ja Mack taas luokseni.
— Tulehan katsomaan!
Syrjäiseen paikkaan oli ilmestynyt lautahökkeli, jossa oli neljä makuusijaa. Yhden vieressä oli pöytä, jossa oli lukittava laatikko. Tämä loistoesine oli tietysti höyläämät tömistä laudoista kokoonkyhätty.
— Aikomukseni oli tulla luoksesi vielä tänä iltana; tässä on sinulle kirje, sanoi Fred.
Kirjekuoren ylälaitaan oli painettu: "Liman-Oroyan rautatierakennuksen hallinto". Katseltuani kirjettä sanoin:
— Mitähän tuossa mahtaa olla? Luultavasti on hallinto antanut minulle potkun.
— Älä luule, että meille vetäjille annetaan "präntätty" potku. Kun me saamme potkun, sanoo työnjohtaja yksinkertaisesti: Mene!
— Anna minulle "sigarita", että saan savun, ennen kuin aukaisen kirjeen.