Poltettuani sigaritan aukaisin tuon ihmeellisen epistolan ja menin hökkelin taakse sitä lukemaan. Sen sisältö oli:
"Mr. E. West on koroitettu työnjohtajaksi Lima—Oroyan rautatierakennuksen kahdeksannessa piirissä, lukien siitä päivästä, jolloin hän kävi Kondori-rotkossa, ja on hänen päiväpalkkansa mainitusta päivästä lukien neljä dollaria.
Käskystä
J. Collin insinööri."
Palattuani sisään tapasin mr. Clarckin. Hänen hienot vaatteensa ja komea vartalonsa olivat paljon ennättäneet muuttua. Kädet ja kasvot olivat naarmuiset ja rupiset sekä likaiset. Hän oli ollut vetäjän opissa ja näytti siltä, ettei oppi ollut häntä "ojaan kaatanut".
— Mr. West! Me tiedämme tuon kirjeenne sisällön. Fred ja Mack toivovat pääsevänsä kahdeksanteen työpiiriin. Jos niin on, toivon, että otatte minutkin siihen. Uskon, että olette siksi gentlemanni, ettette kiinnitä huomiota ensimmäiseen kohtaamiseemme. Silloin en muistanut, mitä isäni isä, yhdeksänkymmentävuotias, sanoi minulle ennen kuolemaansa: "Älä pelkää työtä, oli se minkälaista tahansa, vaikka tiedätkin periväsi paljon rahaa."
— Koska tässä majassa on neljä makuusijaa, on neljäs teitä varten.
Asia on siis selvä, sanoin.
Toverit saattoivat minut Lauricochan taloon, jossa nukuin sen yön. Seuraavana aamuna menin taas leiriin, söin aamiaiseni "kahdenkymmenen" luona ja ilmoittauduin työhön. Toverit pääsivät ehdotuksestani kahdeksanteen työpiiriin. Kun illalla tulimme kotiin, oli vuoteissamme oikeat makuuvaatteet; Chimb oli ne hankkinut. Nukuimme ensimmäisen yömme kuninkaallisesti. Jo viikon kuluessa opin tuntemaan Charles Clarckin. Hän oli ahkera ja työssään totinen, ei säästänyt itseään, vaan raatoi väkevänä miehenä kahden edestä. Hän oli hyväpäinen ja samalla käytännöllinen. Kun oli lomahetki — näitä kyllä oli ani harvoin — oli hän iloinen. Tuosta miehestä se insinööri tulee, ajattelin itsekseni. Meistä neljästä, jotka asuimme mielestämme kuin palatsissa ja olimme todellisia ystäviä, oli Charley ainoa joka tulevaisuutensa vuoksi harjoitteli ja raatoi maapallon etäisimmässä kolkassa. Me muut olimme seikkailijoita.
Fredrik Furstenow oli keskikokoinen, normaalirakenteinen, tumma, hauskan näköinen ja teräväpäinen nuorukainen. Luonteeltaan hän oli säästäväinen. Hän oli palvellut asevelvollisena Saksan sotalaivastossa ja karannut. Siitä syystä hän piiloitteli ja karttoi, mikäli mahdollista, saksalaisia laivoja. Hän oli ollut terveydeltään heikko, mutta päästyään isänmaansa ankarasta ja armottomasta merisotapalveluksesta hän toipui kutakuinkin terveeksi.
Mack Henderson, Aberdeenista, Skotlannista, oli lyhyenläntä, tanakka, leveäharteinen nuorukainen. Hän mahtoi olla vanhaa skandinavilaista syntyperää, koska oli valkoverinen ja vaaleatukkainen, ja nimikin viittasi siihen. Hän ei ollut mikään kirjanoppinut, mutta sitä käytännöllisempi. Hän oli luullakseni hyvä merimies; ainakin hän rakasti merta, koskapa puhui merielämästä sen vähän, mitä yleensä puhui. Toveruksista neljäs olin minä.