— Hän on täällä, voinko kutsua hänet sisään?
— Miksei.
Sisään astui suurikokoinen, hyvin puettu ja syötetty nuori mies.
— Minä olen mr. Clarck. Olen koettanut löytää täältä leiristä miehiä, joiden kanssa voisi seurustella, mutta turhaan. He ovat kaikki retkuisia roistoja ja veijareita, ettekä tekään taida olla parempia. Tutustuttuani herroihin Furstenow ja Henderson päätin hyväksyä heidät seurustelukumppaneikseni. Koska tekin olette ollut samaa "puulaakia" näiden kanssa, voin ottaa teidätkin yhdistykseemme. Minä aion insinööriksi. Lueskelen London Westin teknillisessä korkeakoulussa; mutta tahdon harjoitella Lima—Oroya-radan kuuluisassa rakennustyössä. Pyysin mr. Malcolmilta alemman insinöörin tai insinöörinapulaisen tointa, mutta hän vain hymyili ja kohautti olkapäitään käskien minun kääntyä jonkun työnjohtajan puoleen ja pyytää työmiehen paikkaa. Työnjohtaja katseli minua ivallisesti, mutta otti minut kuitenkin vetäjäksi. Mitäpä se minua liikuttaa. Saanhan kuitenkin todistuksen siitä, että olen ollut rakentamassa Lima—Oroya-rautatietä, ja se on pääasia. En tarvitse dollarin päiväpalkkaa, joka minulle luvattiin. Isäni omistaa yhden Englannin suurimpia puuvillatehtaita. Aion olla täällä kuusi kuukautta tai vuoden, jos jaksan.
Chimb tuli sisään.
— Tässä on vaatteenne, signor, hän sanoi ja poistui heti. — Kuka tuo nainen on? Taidatte olla hänen vaatteissansa, sanoi Clarck.
— Auta minua tästä, ja anna tänne nuo kainalokepit, Fred. Sitten saat lähteä, ja mr. Clarck myös. Jos sinä Fred ja Mack tahdotte ottaa puulaakiinne mr. Clarckin, on se teidän asianne. Minä perustan puulaakin "itseni kanssa".
— Te olette loukannut minua, sir, sanoi Clarck.
— Myönnän sen. Hyvästi sir!
* * * * *