— Oikein tehty, Chimb, ettet ottanut vastaan tuon herran apua!

— Ole vaiti, Mack, ja pysy nahoissasi, sanoin. Mr. Malcolm meni sillalle ja tarkasti sitä. Sitten hän tuli takaisin ja huusi:

— Jättäkää pois kaksi viimeistä vaunua!

Juna ajettiin sillan yli, ja meidän vaunumme työnnettiin sen perästä miesvoimin ja kiinnitettiin taas junaan. Sivumennen nyökkäsimme Chimbille ja nostimme lakkia mr. Malcolmille. Kuljettuamme puolen tuntia ja saavuttuamme pienen ylätasangon tapaiselle paikalle vuoristossa, jossa näköala oli vapaampi, seisautettiin juna, ja yön vietto alkoi. Me neljä sytytimme lampun vaunussamme ja nautimme eväitämme.

— Syökää säästäväisesti, sanoi Charley.

— Juokaa samoin! huusi Fred.

Se vesi, jota on saatu vesipaikoista, kelpaa tuskin veturin juotavaksi, saatikka sitten ihmisten. Sanko ei ole enää puolillaankaan. Radalla kävelivät junamiehet ja matkustajat, yhteensä parikymmentä henkeä. Ei näkynyt uni maistuvan kenellekään. Pelättiinköhän kapinallisten hyökkäystä? Tuskin sitä tarvitsi pelätä. Sillä kapinalliset tai oikeastaan sala-ampujat olivat, kuten muukin kansa, siksi taikauskoisia, etteivät olisi uskaltaneet viettää yötä tässä kolkossa yksinäisyydessä. Minä puolestani luulen, että unettomuus johtui Suuren Hengen läheisyyden tunteesta. Jokainen pelkäsi tai häpesi pienuuttaan Suuren Hengen rinnalla, joka liikkui äänettömästi ja näkymättömänä autiossa hiljaisuudessa. Mr. Malcolm itse näkyi, ehkä enemmän kuin muut, huomaavan pienuutensa ja tasa-arvoisuutensa kävellessään ja matalalla, ystävällisellä äänellä puhutellessaan työmiehiään. Chimb oli ainoa, joka istui vaunussa ajatuksiinsa vaipuneena. Ilma oli tyyni. Ainoastaan jonkin kerran kaakkoispasaadin henki tuntui, mutta vain niille, jotka tunsivat ja ymmärsivät sen. Ei se uskaltanut laskeutua häiritsemään Suurta Henkeä, joka hallitsi Andeilla. Kuu oli täysi, mutta se häpesi vaaleata valoaan tuikkivien suurten tähtien rinnalla. Pasaadivyöhykkeessä tähdet näyttävät suuremmilta ja ovat ilman läpikuultavuuden vuoksi loistavampia kuin muualla. Tähtikirkkaana yönä — ja täällähän yöt ovat aina tähtikirkkaita — näkee tavallaan paremmin kuin huonolla kuuvalolla meillä pohjolassa, sillä tähtien valaistessa ei synny varjoja kuten kuun valossa…

* * * * *

Oroyan hautausmaalle oli kaivettu hauta, johon Lauricochan pariskunnan tomu yhteisessä kirstussa oli laskettu. Sen olivat toimittaneet vainajien ystävät — oroyalaiset ja rautatien leiriä vartioivat sotamiehet.

Seuraavana päivänä tulomme jälkeen tapahtui siunaus. Keskiyön aikana paloi metsässä lähellä Lauricochan poltettua asuntoa neljä nuotiota, muodostaen neliön. Neliön sivujen pituus oli sata askelta. Kunkin roihun vieressä istui intiaani täydessä juhla-asussa. Me neljä olimme kuulleet, että jotakin tapahtuisi yöllä. Chimb oli ollut salaperäinen ja tuskin suonut meille tilaisuutta sananvaihtoon. Hän vain toivoi, että pysyisimme loitolla, kunnes hän olisi järjestänyt asiansa. Päätimme luonnollisesti olla varuillamme ja pysytellä lähellä Chimbiä, kulissien takana.