Jonkin matkaa yöllisestä näytännöstä oli kansaa, me muiden mukana. Neliön keskipisteeseen oli levitetty härän vuota, jota oli ammoisista ajoista käytetty istuinmattona sille, jonka intiaanikansa huusi päällikökseen, tai joka perinnöllisesti otti päällikön viran. Metsästä tuli Chimb ja laskeutui istumaan vanhalle härän vuodalle, jossa ei enää ollut paljon karvoja jäljellä. Sitten toivat vanhanpuoleiset, mutta suoraselkäiset intiaanit laatikon, jonka he asettivat vuodalle, ja yksi heistä piti lyhyen puheen kielellä, jota ei kukaan sivullisista ymmärtänyt. Tämän tehtyään palasivat intiaanit roihujensa ääreen, ja Chimb otti laatikosta kultaketjun, pani sen kaulaansa ja meni metsään samaa tietä kuin oli tullutkin. Intiaanit sammuttivat kukin roihunsa ja kulkivat suoraselkäisinä perätysten kohti metsää.
Kun tieto Lauricochan pariskunnan kuolemasta oli tullut vuorien takana asuville intiaaneille, pitivät he kokouksen, jossa päättivät lähettää lähetystön viemään Lauricochan tyttärelle kallisarvoisen kultaketjun. Tämä olisi perintönä langennut Chimbin isälle hänen isältään, mutta tuli nyt suoraan Chimbille. Mainittu ketju merkitsi intiaaneille samaa kuin korkea ritarimerkki meillä, tai oikeammin paljon enemmän, sillä se meni perintönä isältä pojalle. Lauricocha-vainajan yli satavuotias isä oli päällikköjen läsnä ollessa luovuttaessaan ketjunsa koroittanut Chimbin aatelisneidoksi. Chimbin isän vanhemmat olivat vielä kastamattomia ja palvelivat siis Suurta Henkeä. Näiden esivanhemmat olivat vuosisatojen kuluessa vaeltaneet Keski-Amerikasta etelään päin ja tuoneet tuon vanhan kallisarvoisen ketjun ja pyhän häränvuodan mukanaan.
VII.
Eräänä päivänä puolenpäivän aikaan saavuimme Limaan ja menimme sairaalaan kuin kotiimme. Siellä otettiin meidät vieraanvaraisesti ja ystävällisesti vastaan. Chimb hävisi heti, kun olimme syöneet päivällisemme. Hänellä oli paljon asioita toimitettavana, juostava virastoissa ja amerikkalaisessa pankissa. Emme nähneet häntä enää sinä päivänä.
— Signorita Chimborazo on käynyt mielestäni ylpeäksi. Eihän se olekaan ihme, kun on perinyt niin paljon rahaa noin äkkiarvaamatta! Ei vuodattanut ainoatakaan kyyneltä, vaikka jäi orvoksi. Mitähän hän aikoo tehdä rahoillaan? Luulen, että ylisisar Helena narraa häneltä kaikki sairaalan ja kirkon hyväksi. Hän tekisi oikein, kun antaisi meille sen verran, että edes saataisiin kunnolliset vaatteet. Jollen olisi kaivanut häntä samoin kuin ylisisarta esille ihmiskasasta Castela Martan muurin vieressä, olisi heistä nyt jäljellä vain muisto.
Emme viitsineet vastata mitään Mack Hendersonin laverteluun.
— Hyvästi vähäksi aikaa, minä menen Englannin konsulinvirastoon, ennenkuin on myöhäistä, sanoi Charley ja lähti ulos. Tunnin kuluttua hän oli taas luonamme.
— Nyt pojat menemme räätälin luo, mutta sitä ennen saat, Fred, kuulla ilosanoman: saksalainen sotalaiva on tänä aamuna nostanut ankkurin ja kääntänyt kokkansa etelää kohti.
— Myllynkivi putosi kaulastani, sanoi Fred.
— Puhuit räätälistä, Charley. Mitä tarkoitat? kysyi Mack.