— Ensikertalainen! kanna kirstua minun kanssani.
— Columbian vene hoi!
— Täällä! kuului vastaus.
— Ottakaa vastaan kirstu!
Köytin köyden kirstun ympärille, niin kuin sen vain merimies osaa köyttää ja riiputin sen veneeseen.
— Olkaa varovaisia, ettei tuo kirstu joudu mereen. Sen sisältö on arvokas.
Nähtyäni, että kirstu asetettiin varmaan paikkaan, sanoin: — Tehkää tilaa, täältä tulee paljon lisää, pitäkää vain vene vannaksen kohdalla.
— All right! kuului veneestä.
Laitoin sitten kahden nuoran päähän polsteekin — silmukan, joka ei suurene eikä pienene, veti sitä mihin päin hyvänsä — niin suuren, että sen voi vetää pään yli kainaloiden alle. Sitten veimme Mack ja minä puoliväkisten Chimbin samaan paikkaan, mistä kirstu oli laskettu alas, panimme polsteekin hänenkin ympärillensä ja laskimme hänet veneeseen. Viimeinen temppu oli vielä tekemättä — Rouva Fiddler. Kaikeksi onneksi hän ei laisinkaan vastustellut, kun oli nähnyt Chimbin menevän laidan yli.
— Minä olen niin hauras ja pehmoinen, että tuo nuoransilmukka syöpyy hentoihin ronkkaluihini asti; samaten syöpyy se käsivarsiluihini.