Rouva Fiddler ja neiti Teresia tottuneina merellä oloon menivät hytteihinsä.
— Entä te, signorita?
— En tiedä, mikä olisi parempi, mennäkö alas vai jäädäkö tänne.
Olisin ennemmin täällä, mutta pelkään häpäiseväni itseni.
— Häpeästä viisi! Kohta Fred jättää peräsimensä Andrew Kellylle. Fred löi neljä lasia — kello oli kaksi — ja ruoriin tarttui Andrew (entinen koira)…
— Voi Neitsyt Maana, miten te näytätte huonolta, signorita, sanoi
Andrew.
Samassa Chimb-parka rupesi uhraamaan Neptunukselle. Sitten hän kaatui suulleen ja vierähti alahangan skantäkkiä vastaan. Koetin nostaa häntä, mutta hänen jalkansa eivät kannattaneet. Kannettuamme hänet hyttiinsä, huomasimme, että toisiakin naisia, Lelua lukuunottamatta, vaivasi ankara meritauti. Rouva Fiddler oli polvillaan avonaisen kirstunsa edessä ja lattialla viruivat hänen kalleutensa. Lelu hautoi kasvatusäitinsä päätä märällä rievulla ja kirstuun valui vettä "ynnä muuta". Voi kurjuutta! Rupesin pelkäämään, että rouva merikipuhulluudessaan kuvittelee olevansa Kap Hornin kohdalla ja raahaa avuttoman Chimbinkin yli reilingin.
Keskusteltuamme kapteeni Franckin kanssa asiasta päätimme, että joku miehistä aina olisi merisairaiden luona. Rouvan ja Teresian merikipu meni parin päivän kuluttua ohi, mutta toista oli Chimbin. Viikko oli jo kulunut ilman mitään paranemisen merkkiä. Sairas ei syönyt eikä nukkunut. Hän vain makasi selällään silmät auki ja huononi päivä päivältä. Jonkin kerran hän puoleksi tunniksi ummisti silmänsä ja näytti silloin olevan horrostilassa. Kaikki luulivat hänen loppunsa lähestyvän. Andrew Kelly seisoi peräsimessä purjeiden yht'äkkiä ruvetessa elämään. Juoksin kompassihuoneen luo katsomaan, mikä oli syy tähän — olikohan tuuli yht'äkkiä kääntynyt? Laiva oli tykkänään pois kurssistaan ja Andrew seisoi kädet ristissä, katse taivasta kohti, rukoillen. Tyrkkäsin hänet syrjään ja väänsin äkkiä peräsinpyörän ympäri, joten laiva vähitellen palasi oikeaan suuntaansa. Huusin sitten Mackin peränpitoon.
Menin sairaita katsomaan. Heidän hyttinsä oli pakaten täynnä. Odotettiin Chimbin poislähtöä. Kaikilla oli vedet silmissä, ja aitoenglantilainen gentlemanni Stonefield, jonka tuskin kuvitteli osaavan vuodattaa kyyneleitä, itki kuin lapsi. Ainoastaan rouva istui kuivin silmin ja näytti totiselta. Työnsin kaikki tieltä pois ja koetin sairaan valtimoa. Sydän sykki heikosti, mutta sykki kuitenkin.
— Poistukaa täältä, sanoin.
Rouva vain ei liikahtanut. Otin kiinni hänen molemmista paksuista ranteistaan ja vedin hänet pois sairaan vierestä.