— Ei ole mitään hätää, koetettiin vain säikäyttää noita valaskaloja tieltämme pois, sanoi Fred.
Vähitellen kokoontuivat kaikki kannelle kuulemaan ja katsomaan, mitä oli tekeillä. Tunnin ajan valaskalat pyörivät ympärillämme. Puhalluksia kuului läheltä ja kaukaa. Sitten hävisivät kaikki merijättiläiset yht'aikaa. Kun kello kahdeksan aamulla otin vastaan vahdinpidon, sanoi ensimmäinen upseeri, Bob Rogers:
— Katsokaa, mr. West! ja viittasi kädellään.
Ylähangan puolella puolen virstan matkan päässä valaat näkyivät kulkevan jonossa samaan suuntaan kuin mekin. On lyöty seitsemän lasia; väliin tehdään niin, kun kello on puoli kaksitoista päivällä ja päällystöön kuuluvat henkilöt ovat eri hommissa laivassa, jotta nämä tietävät kokoontua ottamaan auringon kulminaatiota. Kaikki paitsi rouva Fiddler ovat kannella katselemassa valaskalojen leikkiä. Nämä, joita on kuusi tai kahdeksan kappaletta, antavat näytäntöjä, joita harvoin saa nähdä. Ne ajavat takaa toisiaan, pyörien laivan ympäri, väliin hyvin lähellä. Ne sukeltavat syvyyteen, jossa viipyvät kauan. Nostettuaan sitten suuren päänsä veden pinnan yläpuolelle ne puhaltavat vesisuihkun. Joskus ne loikkaavat vedestä niin korkealle, että koko niiden ruho tulee näkyviin. Nämä ovat kaskelotteja, (Phyceter macrocephalus), maailman pisimpiä nisäkkäitä, joita elää kaikissa valtamerissä paitsi Pohjois-Jäämeressä. Eniten niitä kuitenkin tavataan Tyynessä valtameressä ja Etelä-Jäämeressä.
XV.
Olemme tänään leikanneet viidennenkymmenennen leveyspiirin. Lähenemme pelättyä Kap Hornia. Chilen riuttainen rannikko häämöittää idästä. Tämä pitkä rannikko, joka melkein koko matkan on ollut saaretonta ja siis tarjonnut maalta katsojalle eheän merinäköalan, on tästä lähin Kap Horniin saakka täynnä saaria. Ilmakin tuntuu kolealta. Mutta täällähän on talvi. Olemme kesäkuun puolivälissä. Jos kaikki käy kuten pitäisi, olisimme kesäpäivän seisauksen eli kesäkuun 21-22 päivän vaiheilla Kap Hornin kohdalla, viidennelläkymmenelläkuudennella eteläisellä leveyspiirillä. On jo ruvennut näkymään Kap Hornin albatrosseja ja kapkyyhkysiä. Näistä vesilinnuistahan kaikki ovat kuulleet puhuttavan, jos kohta harvat ovat niitä nähneet. Albatrossi, joka kuuluu Pygopodes-lahkoon, seisoo pystyssä kuin ihminen ja ulottuu miestä rintaan asti. Kapkyyhkynen (Cap pigeon) on tavallisen kyyhkysen näköinen ja kokoinen vesilintu.
Tuuli puhaltaa lännestä, ja laiva kallistelee tuntuvasti. On paljonlaisesti purjeita päällä: pramipurjeet, paitsi perimmäinen, ovat vielä ylhäällä. Öinen aika kun on, ottaisin ne pois, jos olisin yksin ylähanganvahdin herra. Mutta kapteeni on itse kannella, joten se on hän, joka määrää. Kävelen ympäri laivan kantta ja katselen, onko kaikki kunnossa. Koettelen, luistavatko pramiraakojen laskuköydet. Asetan miehen jokaisen laskuköyden luo, ja sitä paitsi yhden peräkannen läheisyyteen, olemaan valmiina auttamaan ruorimiestä, jos sattuisi tarvitsemaan. Tarkastaessani merkkilyhtyjä, huomaan toisen niistä palavan huonosti. Laivassa täytyy aina olla myöskin varalyhtyjä.
Kun tulin kompassihuoneen luo, seisoi siellä kapteeni. Hän kuului antavan ruorimiehelle määräyksen pitää vähän ylemmäs tuuleen. Kuului neljä lasia — kello oli kaksi.
— Hyvää yötä, mr. West! Minä menen nukkumaan.
Meillä on hyvänlainen vauhti. On koetettava päästä ympäri Hornin ennen kesäpäivän seisausta. Silloin läntinen puhaltaa kovimmin.