Kuuden lasin, kello kolmen, jälkeen hälytin vapaavahdin kannelle ja reivasin märssipurjeet.
— Olkoon menneeksi, mutta kyllä minun mielestäni vielä olisimme voineet kantaa enemmän purjeita, sanoi kapteeni. Ei ollut varaa pitää miestä rouva Fiddlerin vartijana. Kapteenin tytär ja Chimb vartioivat yhdessä hullua raukkaa. Lelusta oli myös apua; hänellä ei ollut halua hypätä mereen. Ei mennyt ylähanganvahti kahdeksan lasin jälkeen nukkumaan. Arvasimme, ettei siitä unesta tulisi pitkällistä. Heti kello neljän jälkeen rupesi mr. Rogers vähentämään purjeita, ja kahdeksaan mennessä oli päällä vain alamärssipurjeet ja pari alimmaista taakipurjetta, nekin reivattuina. Laiva ei nyt enää kulkenut päämäärää kohti, ja vielä vähemmin sitä kohti, mihin sen kokka viittasi. Se kulki alahangan loorinki edellä Chilen rannikkoriuttaa kohti. Ei voinut pitää niin paljon purjeita, että se olisi kulkenut eteenpäin sen verran vain, että se tottelisi peräsintä. Kaksi miestä seisoi peränpidossa, ja heillä oli täysi tosi pitää pyörästä kiinni siten, ettei se päässyt varastamaan. Luulimme voivamme todeta, että guanolasti ruumassa oli siirtynyt vähän alahankaan, koska laiva oli mielestämme liian paljon kallellaan. Päätimme kääntää laivan toiselle keulalaidalle. Se ei ollut helppo tehtävä! Eihän tämä temppu voinut tapahtua, kuten tavallisesti, läpi vastatuulen. Laivan oli käännyttävä kuten lehmän, takapuolitse. Laiva teki siis lehmänkäännöksen ja makasi nyt kallellaan. Kapteeni ja Rogers toivoivat, lapsellista kyllä, että lasti nyt valuisi hän takaisin, joten laiva joutuisi tasapainoon.
— Kääntymisestä keulalaidalle on se etu, että se ehkä vähän estää vauhtia, jolla lähenemme rannikkoa, mutta jos niin on, kuten luulette, että lasti tällä keulalaidalla menee paikoilleen, niin olemme hukassa. Silloinhan emme tiedä, milloin guano näkee hyväksi muuttaa paikkaansa puolelta toiselle, sanoin.
Tämä lehmänkäännös oli toisaalta epäedullinen, sillä siihen meni lähes puoli tuntia, ja sen ajan laiva kulki suoraa päätä rannikkoa kohti.
— Meidän olisi ajoissa pitänyt suunnata enemmän länteen, huomaan sen nyt. Mutta tahdoin kulkea suorinta tietä, sanoi kapteeni.
XVI.
Myrsky on riehunut jo viisi päivää. Olemme syrjinpäin kulkeneet hyvän matkaa etelään, jonne meidän on päästäväkin, mutta olemme peloittavan lähellä riuttarannikkoa. Ainoa pelastuksemme on lisätä purjeita, kävi sitten miten kävi. Ensiksi on vaikeata saada ylös purjeita tämmöisessä ilmassa. Jos vielä köydet ja taklaasikin kestäisivät, on hyvin luultavaa, että myrsky piiskaa purjeet rikki. Yksi ainoa paukahdus, ja purje on kahtena kappaleena! Jos ajaudumme Patagonian epävieraanvaraisille riutoille, niin on varma kuolema edessä. Olisi vielä vähän elämisen toivoa, jos laiva, vaikkapa pirstaleina, riehuvien aaltojen paiskaamana, ajautuisi mannermaan rannalle. Mutta mantere ei voi ottaa meitä vastaan, koska riuttaiset, asumattomat saaret reunustavat sitä. Ne meistä, jotka mahdollisesti pääsisivät tämmöiselle saarelle elävänä, kuolisivat nälkään ja viluun. Kukapa tietää, vaikka näillä saarilla oleskelisi peshereitä, joita pidetään maailman villeimpinä ihmisinä ja ihmissyöjinä. Varjelkoon jumala niistä! Kuinkahan lienee naisten laita? Ei ole aikaa ruveta heitä hoitamaan. Ainoa, mitä voimme tehdä, on katsoa, etteivät pääse pujahtamaan kannelle.
Tukala purjeiden nosto on nyt suoritettu. Columbia kyntää ja tonkii merta kuin vihainen karju. Suojan puolella ovat mastot ja tangot käyristyneet, ja vantit ja partuunit heiluvat löysinä, mutta tuulipuolen vantit ja partuunit ovat jännitetyt kuin viulunkielet. Kannella on melkein mahdotonta olla, sillä meri syöksyy tuulenpuolisen kokkaäyrään yli ja huuhtoo puhtaaksi kaikki, mitä on irtonaista. Tähystäjä istuu etumaston märssyssä kiinni köyttäytyneenä, sillä sinne asti sylkäisee raivostunut meri. Laivan kallistuessa ja siirtyneen guanon vielä lisätessä tätä kallistumista on märssyssä istuva mies joskus lähellä aallonhuippua. On päiväinen aika, joten ei tavallisissa oloissa tarvittaisi tähystäjää. Mutta tällaisissa olosuhteissa tähystäjä on tarpeen, sillä hän näkee märssystä vastaan tulevat laivat, joita kannelta en voi havaita suurten aaltojen vuoksi. Sitä paitsi tähystäjä näkee, mitä omassa laivassa tapahtuu, ja voi viittomalla antaa merkkejä. Ruorissa seisoo kaksi miestä kiinni köytettyinä, sillä meri huuhtoo kaikki paikat puhtaiksi. Olen katsellut röstipultteja, joihin vantit ja partuunit on kiinnitetty. Röstipenkit, joissa mainitut pultit ovat, sijaitsevat laivan sivuilla jonkin matkaa skantäkkilistan alapuolella. Katsellessani mainittuja pultteja, ajattelin itsekseni, että jos nuo pultit pettävät, on koko masto ja siihen kuuluvat laitteet nurin. Puusta rakennetuissa laivoissa niihin kyllä voi luottaa, sillä ne kulkevat paksujen, sisäpuolella olevien pantereiden läpi. Mutta toista on rautalaivoissa, kuten Columbiassa. Jos rautalaivan rostit pettävät, irtaantuu koko levy, ja laivan sivuun tulee ammottava haava, josta laivan kallistellessa meri pääsee sisään.
Tuli ilta. Ei ollut meillä paljon toivoa. Laivamme kyllä kulki eteenpäin, tosin alahangan sivu hieman edellä. Joutuisimmeko jo ensi yönä riuttojen uhriksi, vai tapahtuisiko se vasta huomisaamuna päivänvalossa? Tietysti ei kukaan saanut mennä nukkumaan, eikä siihen kellään ollut haluakaan. Menin alas naisten "kurjuuteen". Muut paitsi Chimb näyttivät kuolleilta. Mutta Chimb oli ihan terve, ainakin meri taudista.
— Onko noissa henkeä? kysyin.