Kuinkahan oli naisten laita? Kapteeni tuli kajuutasta ja ilmoitti heidän seisovan vyötäisiään myöten vedessä. Laivan ollessa puoleksi nurin oli vesi mennyt ovesta sisään. He olivat olleet siinä luulossa, että laiva oli uppoamaisillaan. Chimb tuli ensimmäiseksi kannelle. Me neljä olimme lähettyvillä ja huusimme hänelle yhteen ääneen osapuilleen näin:
— Rakas signoritamme, kuinka on laitanne? Vastaus kuului:
— Omat rakkaat poikani, minua vähän palelee ja minun on kova nälkä. Jos ei uppoamisesta tällä kertaa tule mitään, on meidän saatava jotakin syötävää.
Olemme kaikki Columbian matkaajat kompassihuoneen solan luona. Tämä paikka on turvallisin. Laivan suurin, kuumalla kahvilla täytetty kattila ja sen vieressä Chimb, on piirin keskipiste. Kahvin, laivakorppujen ja australialaisen säilykelampaanlihan virkistäminä katselemme silmästä silmään sitä, mikä nyt seuraa. Alkaa hämärtää. Merenkäynti ja lumipyry asettuu. Pilvet häviävät, ja tähtiä alkaa näkyä. Muutos on tapahtunut huomaamattamme. Laivaa heiluttelee valtava maininki. Mutta se ei merkitse koko maailmaa, kun ovat poissa nuo korkeat, raskaat mastojen jatkot, pramitangot, raakapuut ja ylin taklaasi. On taas asetettu merivahti ja laivan miehistö nukkuu vuoroon. Käännelköön ja väännelköön laiva runkoaan niin paljon kuin haluaa. Ei se nyt vähällä käännä pohjaansa ylöspäin. Laivan ruoripyörä on köytetty lujasti kiinni, ettei peräsin pääse viskelemään edestakaisin. Mitä sitten tehdään, kuinka päästään eteenpäin ja mihin ensin joudutaan, se on huomispäivän huoli!
Maattuani lähes neljä tuntia kuninkaallisesti kojussani, märkänä ja kylmästä väristen, herään huutoon: — Kaikki miehet kannelle! Laiva on uppoamaisillaan!
Alahangan vahdin ollessa kannella oli ruvennut lastiruumasta kuulumaan outoa kolinaa. Timperin päästyä muonakellarin kautta lastiruumaan, huomasi hän, että guanon päällä oli lähes pari jalkaa vettä. Guanovelli, joka loiski ruumassa, heitteli edestakaisin varatankoja, lankkuja ja pölkkyjä, jotka olivat olleet köytetyt guanolastin päälle. Kannella oli ensimmäinen tehtävämme ruveta irroittamaan veneitä köytöksistään. Sen jälkeen mitattiin vesi pumpuissa ja huomattiin, ettei laivan pohjassa ollut vettä. Lähteä veneellä Kap Hornin seuduissa merelle oli melkein varma kuolema. Siksi tarkistettiin päätöstä ennen kuin ruvettiin laskemaan veneitä vesille. Syy siihen, että guanon päälle oli päässyt vettä, oli seuraava. Eilen laivan sivun joutuessa vasten tuulta ja aallokkoa, olivat perämaston vantit ja partuunit painostuksessa reväisseet irti röstipulttien kiinnityslaatan. Laivan sivuun tuli täten puolentoista sylen pituinen ja puolentoista jalan levyinen aukko. Se laski vettä laivan sisään joka kerta aallon lyödessä siihen, mutta etenkin laivan kallistuessa aukon puolelle. Jottei repeämästä tulisi vettä sisään, laitettiin sen kohdalle riippumaan moninkertaisesta presenningistä tehty peitto, jonka alalaidassa oli rautakisko. Tämä keino ehkäisi jonkin verran veden tuloa. Peräluukkua ei uskallettu avata, ennen kuin oli nikkaroitu lankuista vahva, vedenpitävä, kahden ja puolen kyynärän korkuinen arkku sen ympäri. Nyt nähtiin, miten guanovelli heilahteli ruumassa.
Sitten pantiin donkey (höyrykone) käymään. Tämän avulla mätettiin yöt ja päivät velliä mereen, siten että kaksi tynnyriä, joista toinen pohja oli lyöty pois, lakkaamatta vuoroon nosti ruumasta velliä mereen. Suuremmissa purjelaivoissahan on höyrypannu ja -kone lastin purkamista varten. Purjeita saatiin pystyyn sen verran, että viiden, kuuden solmuvälin vauhdilla päästiin kulkemaan. Saavuimme viikon kuluttua Port Williamiin Falklannin itäsaaressa, heitettyämme mereen neljännen osan lastista. Port William, joka sijaitsee 51°41' eteläistä leveyttä, oli pieni vaatimaton satamapaikka. Laivat käyttivät sitä pääasiallisesti pitkillä vaivalloisilla matkoilla saamiensa vammojen korjaamispaikkana. Luonnollisesti silloin otettiin laivaan vettä ja muonaa. Pohjois-Amerikan länsirannikolta asti tuleville laivoille oli poikkeaminen Falklannin saarille välttämätön.
XVII.
Falklannin saaret kuuluvat Englannille. Port William oli luultavasti näiden tärkein paikka siihen aikaan. Satamassa oli ankkurissa kaksi valaanpyyntilaivaa, yksi englantilainen sotalaiva ja — vanha, hyvä tuttumme Deutschland! Vaikka nämä saaret eivät ole erittäin korkealla leveyspiirillä, on niiden talvi kovanlainen. Maa oli ohuen lumen peitossa, ja oli muutamia pakkasasteita, kun saavuimme Port Williamiin. Ankkuroimisen ja purjeiden käärimisen jälkeen oli ensi työmme nousta maihin ostamaan kivihiiliä, jotka olivat loppuneet, syystä että höyrykoneemme oli käynyt yötä päivää. Kajuutta ja skanssi olivat jääkylmiä, vuorokauteen emme olleet saaneet keitettyä ruokaa eikä kahvia. Sitten oli mentävä englantilaiseen sotalaivaan pyytämään neuvoa ja avustusta Columbian korjausta varten. Olihan Port Williamissa jonkinlainen korjauslaitos, jonka kruunu omisti, mutta se auttoi luullakseni vielä Deutschlandia.
Hyvissä voimissa ja hyvällä tuulella oleva Chimb kertoi Teresian menneen hyttiinsä itkemään nähtyään Deutschlandin täällä. Ensin oli itku ollut iloitkua, mutta oli sitten muuttunut totiseksi itkuksi. Olihan luultavaa, ettei paronipoika enää välittänyt hänestä. Rouva Fiddler oli lukinnut kalleutensa kirstuunsa. Hän oli ollut huonolla tuulella siitä saakka kun huomasi, ettei Columbian uppoamisesta tullut mitään. Sitten hän syytti meressä oleskelevaa miestänsä uskottomuudesta ja lupasi antaa palttua koko ukolle.