— Hyvä on! Sitten saamme viettää kuivalla maalla uudenvuoden aaton, joka on kahden päivän perästä, sanoo Fred.
— Tänä yönä kolmen aikaan tulee muuan Irlannin johtoloistoista näkyviin, jollei tuuli heikkene, mutta siitä ei ole meille muuta iloa, kuin että saamme kääntää alahangan halsseille kello neljä, kun on vahdinmuutos, sanoin.
— Parasta on, että se tapahtuu nyt. Olen jo kauan odottanut tilaisuutta keskustella vakavasta asiasta. Jos tuuli kohta kääntyy myötäiseksi, kuten Mack on ennustanut, on tämä viimeinen yö, jonka vietämme merellä. Mutta täällä tulee kylmä; menkäämme keittiöön pitämään kokousta. Minä keitän kahvia, se irroittaa kielenkannan.
Me toverukset istuimme Columbian tilavassa keittiössä, jonka vertaista suuruuteen ja siisteyteen nähden en ole tavannut missään purjelaivassa. Pian on huone tupakansavua täynnä. "Ei ole ajat niin kuin oli ennen", sen huomaan siitä, ettei kellään ole mitään sanottavaa. Piiput sammuvat, ehtimiseen ja on ne sytytettävät uudestaan. Missähän lienee syy? Olisiko tupakka kosteata ehkä läpimärkää — vai piiput tukossa.
Chimb puuhailee kanttiinan ääressä, saamatta valmista. Ensin hän ei saa hiiliä palamaan — Fredin on laitettava tuli. Sitten hän ei löydä kahvipannua, joka seisoo kirkkaaksi kiilloitettuna hänen nenänsä edessä. Ja kun kaikki ympäri käy, ei hän kykene mihinkään. Hän on tai liikkuu selinpäin meihin, ääneti. Viimein hän peittää kasvonsa esiliinallaan, kääntyy ympäri, aukaisee oven ja hiipii hiljaa peränpuolelle ja sukeltaa hyttiinsä.
Kello kolme yöllä näkyi Fastnet Rockin johtoloisto. Saavuimme Queenstowniin uudenvuoden aattopäivänä, puolenpäivän aikaan. Ankkurin pudottua pohjaan ja purjeiden tultua käärityksi, meni kapteeni maihin. Hän toi sieltä sanoman, että lasti jää tähän satamaan. Ei tarvitse siis purjehtia enää muualle. Matka on päättynyt. Täällä on ankkurissa laivoja, jotka odottavat määräystä, mihin viedä lastinsa.
Laivanvarustajan toimesta saapuu Columbiaan juhlamuonaa. Valmistaudumme viettämään uudenvuoden aattoa. Kun kello on kaksitoista ja uusivuosi alkaa, soittaa Columbian orkesteri kapteenin johtamana uudenvuoden tervehdysvirren. Virren loputtua lyödään viimeisen kerran kahdeksan lasia. Toivotamme toisillemme hyvää uutta vuotta.
Muut paitsi Chimb, me neljä, Stonefield, Andrew Kelly, Lelu ja Peg, menevät maihin viettämään uudenvuoden yötä ja päivää. Vuoden alkaessa tuli kuu näkyviin. Pohjatuuli "meni kotiin" — tyyntyi — elohopea lämpömittarissa laski nollaviivan alle. Olimme kaikki kannella. Lelu ja Peg keittivät kabyysissä kahvia, jota juotiin ajanvietoksi monta pannullista. Paljon ei puhuttu. Vietettiin hiljaa eronhetkeä. Huomispäivänä meidän piti erota toisistamme.
Me, jotka olimme tulleet laivaan Callaossa, saimme lähteä. Charles Clarck oli luvannut paikan Stonefieldille ja irlantilaiselle. Fred oli Mackin pyynnöstä päättänyt mennä hänen kotiinsa Skotlantiin. Mack oli luvannut Fredille kauniin sisarensa, jos tämä vielä oli otettavissa. Peg oli päättänyt toistaiseksi jäädä Columbiaan, ja Lelu koetti pysytellä lähellä häntä, jotta taas yhdessä voisivat halkaisijanpuomin päältä pyydystää bonitoja. Kapteeni Franckilla oli tarkoitus järjestää siten, että nappula saisi olla harjoitteluaikansa Columbiassa, jonka jälkeen kapteeni kustantaisi pojan koulunkäynnin kapteeniksi saakka. Chimborazohan oli luvannut pitää huolen geishan tyttärestä.
Entä Chimb itse, mihin hän joutuu? Meille neljälle on käynyt selväksi, että meidän täytyy erota Chimbistä. Kaikki rakastamme Andein tytärtä, mutta hän istuu korkealla oksalla, ja me seisomme puun juurella.