— Sidotan sen silmät ja tungetaan selkään gyaskutti, sanoi Jan kolkolla äänellä.
— Hyvä tuuma tuo, myönsi Sam tietämättä gyaskutista sen enempää kuin vankikaan. Sitten hän jatkoi: — Yhtä hyvä vaikka vähän armahdamme. Ei sitten suotta kidu.
Tuntematon se parhaiten pelottaa. Vangin sisuun koski taas kovasti. Suupielet värähtelivät. Hän oli taas murtumaisillaan, kun Jan käytti tilaisuutta ja sanoi: — No mikset sitten sano, mitä sinä täällä käyt urkkimassa?
Ja nyt poika uikutti haluavansa leikkiä intiaania.
Sam ja Jan tulivat totisiksi. He eivät olleet ennättäneet maalata kasvojaan, niin että tällä kertaa selvästi näkyi, mitä heidän mielessään liikkui.
Pikku Majava nousi nyt ja puhui neuvostolle.
— Sangerin kansan suuret päälliköt! Viime kerralla kun me rääkkäsimme ja poltimme kuoliaaksi tämän vangin, hän jätti jälkeensä syvän vaikutuksen. Ei koskaan ennen ole ainoakaan vankimme osoittanut niin suuria lahjoja. Minä äänestän, että hänet otetaan heimon jäseneksi.
— Oi heimon viisain päällikkö yhtä lukuun ottamatta, tuo on kyllä hyvä, mutta tiedäthän, ettei ainoakaan soturi voi meihin yhtyä ensiksi osoittamatta, että hän on oikeata lajia ja hyvää ainesta, täysivillainen, ja tavalla tai toisella tavallisia etevämpi. Eikös aina ole ollut niin. Nyt hänen täytyy antaa selkään jollekulle heimon sotureista. Voitkos tehdä sen?
— En.
— Taikka juosta paremmin tai ampua paremmin taikka jotakin muuta — taikka antaa meille kaikille lahja. Mihin sinussa on miestä?