— No kun ette ota enempää kuin tarvitsette.
— Ja torttuja äidin komerosta? Intiaanit ainakin ottavat.
— Seis. Tähän on hyvä vetää raja. Kuinka aiotte viedä tavaranne sinne? Ne painavat aika paljon. Vuoteet, padat ja pannut ja vielä ruokatavarat.
— Meidän täytyy ajaa ne vankkureilla suon reunaan ja sitten kantaa ne selässämme pitkin polkua, sanoi Sam ja selitykseksi "selässämme" sanoessaan osoitti Mikea ja Sitä, jotka olivat pihassa työssä.
— Tietä on joelle asti, huomautti Jan. Tehdään siellä lautta ja kuljetetaan sillä kaikki uimalammelle; ja se on oikein intiaanimaista.
— Mistä te lautan teette? kysyi Raften.
— Naulaamme yhteen setripölkkyjä, vastasi Sam.
— Minun lauttaani ei panna nauloja intti Jan. — Intiaaneilla ei ollut nauloja.
— Eikä kumpaankaan oteta minun setripölkkyjäni. Minusta on vähemmän työtä ja enemmän intiaanimaista, kun kannatte tavarat selässänne, eikä silloin ole pelkoa vuoteitten kastumisesta.
Lautasta siis luovuttiin ja tavarat ajettiin vankkureilla joenrantaan. Raften itse lähti ajomieheksi. Sydämessään hän oli aikalailla poikamainen itsekin ja suhtautui tuumaan sangen myötätuntoisesti. Hänen huomautuksistaan kuvastui sekä harrastus että samalla epäilys, oliko viisasta, että? hän itse niin paljon puuttui hommaan.