— Tiedätkö sinä, minkälainen se on?
— En — en ainakaan — en —
— Niin, mutta minä tiedän; se on juuri tämmöinen. Tämän minä tiedän, sillä olen nähnyt vanhan Kalebin semmoista käyttävän.
— Ah, nyt muistan lukeneeni, ja tämmöinen se juuri on. Intiaanit maalaavat siihen urotyönsä. Eikös ole muhkeata, Jan jatkoi nähdessään Raftenin varustavan kaksi pitkää keppiä teltan sisään kastevaatetta kuin vuodetelttaa kannattamaan.
— Isä, en ole tiennytkään, että olette Kalebin kanssa yhdessä metsästäneet. Minä luulin, että te olitte oikein vihamiehiksi syntyneet.
— Hm! murahti Raften. — Me olimme hyvät ystävät ennen. Ei ollut mitään valittamista, ennen kuin vaihdoimme hevosia.
— Se on paha, kun ette nyt ole, hän kun on niin tuiki tarkka eräasioissa.
— Hän koetti tehdä sinusta orpoa.
— Oletko varma siitä, että se oli hän?
— Ellei se ollut hän, niin en tiedä, kuka se olisi ollut. Jan, tuopas tänne muutamia männyn oksia.