— Entä hevoset, kuinka ne saatiin pois?
— Kone meni rikki, ja olisittepas kuulleet äijän kiroavan. Jumaliste, kuinka hän oli vihainen. Äijä lupasi minulle viisikolmatta senttiä, jos minä tapan sen vanhan hulttion. Minä lainasin teräsansan ja pistin sen reikään, mutta joka kerta se kaivoi reiän ansan alitse tai ympäri. Lyön vetoa, ettei ole kovempaa poikaa kuin vanha nurmeli.
— Onko se siellä vielä? kysyi sotapäällikkö n:o 2.
— On varmasti. Se on syönyt puolen eekkeriä apilaa.
— Koetetaanpa, eikö sitä saataisi, sanoi Jan. Löytäisimmeköhän sen.
— Kyllä varmaan. Olen nähnyt sen vanhan junkkarin joka kerta ohi kulkiessani. Se on niin iso, että näyttää vasikan kokoiselta, ja niin vanha ja häijy, että sillä on harmaat karvat päässä.
— Koetetaanpa, emmekö osaisi siihen, ehdotti Tikka. — Se on luvallista riistaa. Ehkä sinun isäsi antaa lisäksi meille kullekin viisikolmatta senttiä, jos saamme sen tapetuksi.
Gui nauraa hikersi. — Ette taida tuntea meidän äijää. Sitten hän taas hihitti nenänsä kautta röhisten.
Kun he olivat tulleet apilamaan reunaan, Sam kysyi: — Missä se on, murmelisi?
— Tuolla.