Pojat juoksivat apilamaan aidalle kulkien sitä varovammin mitä lähemmäksi tulivat. Vanha murmeli kuuli kuitenkin jotakin ja nousi takakintuilleen istumaan. Se oli kerrassaan kammottavan suuri murmeliksi, ja tasaisella apilamaalla se näytti tosiaan pieneltä karhulta. Rinta oli kastanjanruskea, selkä ja pää taas tavallisuudesta poiketen omituisen harmaat.
— Meidän äijä sanoo, että synnit ne ovat sen pään harmaaksi tehneet. Se on harmaapäinen syntipukki, eikä se vielä ole ainoatakaan pahaa tekoaan katunut, mutta nyt olenkin minä sen kimpussa.
— Odota vähän! Kaikki yhtaikaa! huusi Sam huomatessaan, Guin varustautuvan ampumaan.
Kaikki siis jännittivät jousensa yhtaikaa, rivissä seisoen kuten eräässä vanhassa Crecyn taistelun kuvassa. Nuolet suhahtelivat joka puolelta murmelin korvien ohi. Suuri osa lensi aivan liian kauaksi, ei ainoakaan lähelle, sillä murmeli olikin paljon lähempänä kuin he osasivat aavistaa. Mutta se loikki tietenkin nopeasti reikäänsä epäilemättä hautomaan uutta juonta niittomiehen varalle.
VII
LEIRITIETOA
— Kuinkas nukuit, Sam?
— En saanut vähääkään unta.
— Enkä minä. Värisin koko yön. Nousin ylös ja otin vielä lisäpeitonkin, muttei siitä ollut mitään apua.
— Mahtoiko olla vilutautisumua tai jotakin muuta sen tapaista?