— Miten sinä jaksat, Mäihä?
— Paksusti.
— Eikö nokkaasi tuntunut sumun käryä?
— Ei vähääkään.
Seuraavana yönä asian laita oli vielä hullummin. Gui nukkui rauhallisesti, vaikkapa ei aivan ääntelemättä, mutta Sam ja Jan vääntelivät vuoteessaan tuntikausia. Aamulla Sam auringon nousun aikaan nousi istumaan.
— Kuulkaas nyt, ei tämä ole lystiä. Lysti on lystiä, mutta jos minun pitää joka yö väristä, niin lähden kotiin niin kauan kuin kykenen.
Jan ei sanonut mitään. Hän oli alakuloinen, mutta ei halunnut yhtä vähällä luopua ulkona asumisesta.
Heidän huolensa melkein haihtuivat, kun lämmin aurinko nousi taivaalle, mutta siitä huolimatta he pelkäsivät tulevaa yötä.
— Mitä kummaa se mahtaa olla, tuumi Pikku Majava.
— Tuntuu minusta kovasti vilutaudin kaltaiselta, muttei taas toisaalta aivan siltäkään. Ehkä juomme liian paljon suovettä. Pelkään, että Gui on meidät ruoillaan myrkyttänyt.