— Eikö haluttaisi ampua? yritti Jan.
Raften otti jousen ja nuolen, mutta käsitteli niitä niin kehnosti, että antoi ne heti pois huomauttaen: — Taitaa pyssy olla riittävän hyvä minulle. Sitten hän virkkoi: — Onkos Kaleb ukko täällä käynyt sen jälkeen?
— Kaleb ukkoko? Eiköhän; hänhän on meidän vakinainen kumppanimme.
— Näyttää pitävän enemmän teistä kuin minusta.
— Kuulkaas, isä, sanokaas meille, mistä te tiedätte, että juuri
Kaleb teitä ampui?
— En minä tiedä sitä niin varmaan, että voisin oikeuden edessä toteen näyttää, mutta me riitelimme sinä päivänä kaupungissa hevoskaupan jälkeen, ja hän vannoi tekevänsä minun kanssani tilit ja lähti kaupungista. Hänen oma vävynsä Dick Pague seisoi siinä vieressä ja kuuli hänen sanovan sen. Kun minä sitten yöllä palasin kotiin, niin minua Viheriän lehdon luona ammuttiin, ja seuraavana päivänä me löysimme siitä läheltä Kalebin tupakkakukkaron ja muutamia kirjeitä. Sen enempää minä en asiasta tiedä enkä tahdokaan tietää. Pague petti häntä taloasiassa konnamaisesti, mutta se asiahan ei kuulu minuun. Näyttää siltä, että ukko pian saa mennä hiiteen ja tulla toimeen miten voi.
— Hän näyttää hyväsydämiseltä, sanoi Jan.
— Hänellä on kovin raju luonto, ja kun hän on humalassa, niin hän tekee vaikka mitä. Muutoin hän on oikea mies.
— Entä kuinka on talon laita? Sam kysyi. — Eikö se ole hänen omansa?
— Ei, en minä luule sen enää olevan hänen omansa. Minä en tosiaankaan tiedä. Olen vain kuullut puhuttavan. Saryann ei tietenkään ole hänen tyttärensä. Ei ole sukuakaan, mutta hänellä ei ole ketään muuta. Dick taas oli minun palkkalaiseni — aika liukaskielinen; hän puhui vaikka linnun oksalta; mutta hyvä työmies hän oli. Hän nai Saryn ja sai ukon antamaan hänelle talonkirjat, hänen itsensä vain piti saada elää heidän luonaan elämänsä loppuun, niin ettei häneltä mitään puuttuisi. Mutta heti kun he saivat paikan, niin näkyi kyllä, että Dick tahtoi päästä Kalebista, ja viime vuonna saatiin aihe hänen koirastaan, vanhasta Turkista. Eivät olisi tahtoneet sitä pitää. Sanoivat sen pelottavan kanoja ja ajavan lampaita, mikä onkin mahdollista, sillä minä luulen, että se tappoi yhden minunkin lampaistani, ja minä antaisin kymmenen dollaria sille, joka sen tappaisi — jos nimittäin saataisiin varma tieto, että se oli se. Mutta Kaleb muutti mieluummin puron varressa olevaan mökkiin, joka on heidän maansa toisessa päässä, kuin luopui koirastaan. Asiat sitten vähän paranivat. Dick ja Saryann leppyivät vähäksi aikaa ja lähettivät hänelle paljon jauhoja ja muuta tavaraa, mutta nyt heidän sanotaan aikovan häätää ukon siitäkin paikasta ja päästä hänestä eroon lopullisesti. Miten käynee; se asia ei kuulu minulle, vaikka hän syyttääkin minua, että minä olen yllyttänyt Dickiä.