Laatikoita ei voinut avata, mutta ne käännettiin ympäri ja niihin asetettiin varjostimia, niin että valo sopi niin hyvin kuin suinkin. Jan hyökkäsi heti sen linnun kimppuun, jonka hän oli lammikon rannalta "kaukokuvannut". Hänen ihmeekseen se oli metsäsorsan naaras. Koko iltapäivän hän piirusteli näitä sorsia, uroita ja naaraita, ja kun Downeyllä oli niitä yli viidenkymmenen, niin Jan mielestään oli kuin Aladdin lumotussa puutarhassa — aarteiden runsaudesta haltioissaan. Kaikki linnut oli varustettu oikeilla yleisesti käytetyillä nimillä, ja Janilla oli suuri kasa piirustuksia, kun he lähtivät pois, ja hän oli niistä kovin hyvillään. Hän viimeisteli kuvat jäljestäpäin huolellisesti ja kokosi ne kaikki sorsatauluun, joka ratkaisi monta kauan kiusaa aiheuttanutta pulmaa.
Kun he iltahämärässä palasivat leiriin, odotti heitä siellä yllätys. Polulla oli valkoinen olento, jonka he lähemmin tarkastaessaan huomasivat aaveeksi; ilmeisestikin Guin tekoa. Päänä oli mahdottoman suuri maamuna joka oli veistetty pääkallon kaltaiseksi, ja ruumiiksi oli pantu sanomalehti.
Mutta tiipii oli tyhjä. Gui oli luultavasti pelästynyt itse aaveen pystytettyään eikä uskaltanut jäädä sinne yksin yön hiljaisuuteen.
XVII
SAMIN ERÄTAIDONNÄYTE
Samin vahva puoli oli kirveen käyttö. Hän oli huomattavan taitava tässäkin kirvesmiesten maassa ja "intiaanien" kesken hän tietysti oli oikea ihme. Jan saattoi puolen tuntia kolhia jotakin pölkkyä, jonka hän aikoi halkaista kykenemättä tekemään sille mitään, kunnes Sam sanoi: — Jan, lyö sitä juuri tuohon paikkaan, taikka ehkä otti häneltä kirveen ja löi itse hänen puolestaan ja yhdellä iskulla halkaisi pölkyn. Mutta ei mikään sääntö neuvonut, mikä olisi se oikea paikka. Toisinaan piti iskeä sitovan oksan yläpuolelle, toisinaan sen sivulle, toisinaan aivan keskelle ja toisinaan pölkyn päähän kauas oksasta — usein mitä uskomattomimpiin kohtiin. Toisinaan riitti yksi suora isku, toisinaan piti iskeä luisusti, ja milloin syitä myöten, milloin niiden poikki, ja joskus piti yhdistää useita samanlaatuisia iskuja; mutta olipa oikea isku mikä tahansa, aina Sam näytti vaistomaisesti sen arvaavan ja iski niin tarkkaan oikeaan paikkaan, ainoaan paikkaan, josta kova sitkeä pölkky otti haljetakseen, ja melkein aina se niin alttiisti hajosi kahtia, kuin olisi koko juttu ollut ennakolta valmistettu juoni. Sam ei taidostaan kerskunut. Hän piti vain yleisesti myönnettynä asiana, että hän oli siinä taidossa mestari, ja mestariksi hänet muut tunnustivatkin.
Kerran Jan, joka jo alkoi ajatella saavuttaneensa jonkin verran taitoa, kolhi paksua sitkeätä pölkkyä, kunnes mielestään oli sitä tunnustellut kaikilla mahdollisilla tavoilla saamatta siihen kuitenkaan rakoa syntymään. Gui silloin härnäili, että "annas kun minä näytän", mutta tulos ei ollut sen parempi.
— Hei, Sam, huusi Jan, — lyön vetoa, että tämä voittaa sinutkin.
Sam käänsi pölkyn toisin päin, valitsi toivottoman näköisen kohdan, johon ei kirves ollut vielä koskennutkaan, käänsi pölkyn pystyyn, kaatoi paikkaan kupillisen vettä, ja kun tämä oli imeytynyt sisään, löi yhden ainoan suoran iskun sille viivalle, jossa syyt erosivat ympäröidäkseen oksan. Hän tähtäsi hiuskarvalleen oikein, ja pölkky lensi halki.
— Hurraa! huusi Pikku Majava ihaillen.