— Me rupeamme juuri aterioimaan. Ettekö jää syömään kanssamme, pyysi
Sam, mutta Kaleb lähti tiehensä eikä ollut kutsua kuulevinaankaan.
Yösydännä pojat heräsivät miehen ääneen ja kepin raaputukseen.
— Pojat! Gui — Jan! Hoi, Gui!
— Halloo! Kuka se on?
— Kaleb Clark! Hei, Gui, kello on nyt puoli kaksitoista. Ennätät juuri puoliyöksi Garneyn haudalle sitä kiveä hakemaan, ja ellet löydä juuri oikeata paikkaa, niin kuuntele valitusta — se opastaa sinua.
Tämä rohkaiseva tieto sanottiin käheästi kuiskaten, mistä tuntui käyvän ilmi, että ukko itsekin oli niin pelästynyt kuin suinkin.
— Mi-mi-minä, änkytti Gui, en näe tietä.
— Tämä on koetus koko elinajaksi, poika. Hae se kivi, niin saat grand coup-sulan, kaikkein suurimman kunnian rohkeudesta. Minä odotan täällä kunnes palaat.
— E-en minä löydä sitä kirottua vanhaa hautaa näin pimeänä yönä.
Mi-minä — en mene.
— Ärrrh — sinä pelkäät, kuiskasi Kaleb.