Pojat olivat aivan pökerryksissään kulutettuaan kaikki huudahduksensa pilkkakokeeseen.
Kaleb astui mökkiin hakemaan rättiä sydänkäpynsä puhdistamiseen, ja
Sam puhkesi puhumaan:
— No nyt minä tiedän, ettei hän ampunut isää, sillä jos hän olisi ampunut, niin kyllä hän olisi osunutkin.
Se ei ollut tarkoitettu Kalebin korville, mutta hän kuuli kuitenkin, tuli ovelle ja sanoi venytellen ja korostetusti: — Aivan niin. Tämä mursi sanattoman vihamielisyyden sulut, sillä se oli ensi kerta jolloin Kaleb sanoi mitään Samille. Tulva mursi tokeen, mutta vielä uomaan jäi paljon kaunaa ajan hangattavaksi, ja kului kauan, ennen kuin hän puhui Samille yhtä vapaasti kuin toisille, vaikka hän aikaa myöten siihen oppikin. Kaikki tuntui nyt niin herttaiselta, että Jan käytti tilaisuutta ja ilmaisi pyynnön, joka oli kauan ollut hänen mielessään.
— Herra Clark, ettekö joskus ota meitä kanssanne pesukarhua metsästämään? Me tiedämme, missä on paljon pesukarhuja, jotka käyvät ylempänä jokivarressa maissipellossa syömässä.
Jos Jan olisi kuukausi takaperin tätä pyytänyt, niin siihen olisi tullut halveksiva kielto. Ennen Garneyn retkeä vastaus luultavasti olisi ollut: — Enpä tiedä — ei ole minulla aikaa, mutta nyt Kaleb oli saanut hänestä toiset ajatukset, ja vastaus kuului:
— Kyllä, mielelläni! Vaikkapa ensi yönä, kun on siksi viileää, että koira viitsii juosta.
XXI
GUIN VOITTOJUHLA
Murmelia pojat olivat metsästäneet sangen säännöllisesti siitä pitäen, kun sen ensi kerran olivat nähneet. Ohjelma oli aina jotenkin sama — joka aamu he yhdeksän tai kymmenen aikaan hiipivät apilapellolle. Gui tavallisesti ensin keksi vanhan elukan, sitten kaikki ampuivat eivätkä osanneet, murmeli pinkaisi pesäänsä, ja juttu jäi siihen siksi päiväksi. Tämä kävi päiväjärjestyksen vakinaiseksi numeroksi kuin aamiaisen syönti ja paljon vakinaisemmaksi numeroksi kuin astiain pesu. Kerran tai pari vanha harmaa elukka töin tuskin pelasti nahkansa, mutta tähän saakka ei sille vielä ollut sen hullummin käynyt, se päinvastoin oli hyötynyt viisastuessaan. Pojat eivät sitä vastoin hyötyneet mitään, Guita ehkä lukuun ottamatta. Hänen pienet haaleat silmänappinsa olivat aina sukkelimmat ja kehittyivät kerrassaan hämmästyttävän teräviksi. Alussa Jan ja Sam keksivät murmelin yhtä usein, mutta myöhemmin Gui aina näki sen ensimmäisenä.