— No hyvä, minä en välitä siitä, kuka sinä olet, Raftenko vai et, mutta sinulla on hyvä sydän ja se on oikeassa paikassa. Minä en ole koskaan ollut niiden puolella, jotka sanovat, että "ei kenessäkään Raftenissä ole mitään hyvää". Minä aina väitän, että jokaisessa ihmisessä on jotakin hyvää. Minä tiedän, että sinun isäsi on ostanut meidän talomme kiinnityksen, mutta sitä minä en ole koskaan uskonut, että sinun äitisi varasti meidän hanhemme, enkä koskaan sitä usko, ja kun minä ensi kerran kuulen puhuttavan Rafteneista pahaa, niin minä avaan suuni ja sanon mitä tiedän.
XXII
PESUKARHUN METSÄSTYS
Jan ei unohtanut luvattua pesukarhun metsästystä — hän päinvastoin odotti sitä sangen malttamattomana, ja parin päivän kuluttua pojat tulivat auringonlaskun aikaan Kalebin luo ja muistuttivat häntä tästä lupauksesta. Oli painostavan lämmin yö, mutta Jan oli varma siitä, että ilma oli juuri sellainen kuin piti ollakin pesukarhun metsästykseen, ja hänen innostuksensa voitti kaikki esteet. Kalebia huvitti tämä "viileä yö", jonka he olivat valinneet, mutta hän otaksui ilman myöhemmin jäähtyvän.
— Painakaa puuta, pojat — painakaa puuta, pojat, hän sanoi huomatessaan heidän olevan aikeissa paikalla lähteä matkaan. — Pesukarhut eivät ole liikkeellä ennen kuin pari kolme tuntia auringonlaskun jälkeen.
Hän siis istui ja poltti piippua Samin turhaan yrittäessä tehdä vanhan Turkin kanssa tuttavuutta. Jan piirsi vihkoonsa mitä huomasi muutamassa seinälle naulatussa siivessä, ja Gui teki tunnetuksi viimeisen parannetun painoksen hirvenajo-urotöistään ja murmelin tappamisesta, samalla kun lateli kaikenlaisia mahtavia tuumia, kuinka hän aikoi suurenmoisesti nitistää jokaisen pesukarhun, minkä he suinkin sattuisivat kohtaamaan.
Inttäen, että kuluisi ainakin tunti, ennen kuin oltaisiin paikalla, Jan sai joukon jo yhdeksän aikaan liikkeelle, ja Kaleb otti Guin ehdotuksesta mukaan pienen kirveen. Pitäen vanhaa Turkkia kaiken aikaa seurassaan he lähtivät astumaan maantietä ja kulkivat puolen tuntia "Kulmausta" kohti. Samin johdolla he sitten kiipesivät aidan yli, kulkivat perunapellon poikki ja tulivat joen rannalle pienelle maissipellolle.
— No Turkki, hae nyt! Hae! Hae! Hae! ja joukko istui aidalle riviin odottamaan mitä seuraisi.
Turkki oli koira, jolla oli luonnetta. Se metsästi mitä tahtoi ja milloin tahtoi. Se kyllä seurasi isäntäänsä pesukarhumaille, mutta isäntä ei saanut sitä ajamaan pesukarhua eikä mitään muutakaan, ellei sitä itseään huvittanut. Kaleb oli varoittanut poikia olemaan alallaan, ja he istuivat aidalla hiljaa kuin myyrät odottaen vanhan koiran haukkumista. Se oli lähtenyt maissin sekaan haistelemaan ja etsiskelemään. Sen askelet kuuluivat sangen selvään ja se läähätti, kuin olisi siitä höyryä päästetty. Se oli jännittävän odotuksen aikaa, mutta koira samosi etäämmälle ja askelten ääni hälveni. He olivat istuneet siinä kaksi pitkää minuuttia, kun syrjäisestä vainion kulmasta kuului koiran matalahko kiljaus ja sitten äänekäs hau-vau, niin että Janin sydän hätkähti.
— Riistaa liikkeellä, sanoi Sam hiljaisella äänellä.