— No, Musta Haukka, kerro Pikku Majavalle omat saavutuksesi, sanoi
Tikka. — Pääsittekö te perille?
— Mitä vielä, vastasi boilerien päällikkö. Jos Haukansilmä kulki kuusikymmentä kilometriä, niin me varmaan kuljimme yhdeksänkymmentä. Kolme tuntia suuntasimme suoraan pohjoiseen emmekä nähneet mitään muuta kuin soita ja kulovalkean polttamia metsäsaarekkeita — emme merkkiäkään niitystä emmekä intiaaneista. Minä en luule niitä olevankaan.
— Näittekö hietakumpuja? kysyi Pikku Majava.
— Emme.
— Sitten teidän olisi vielä pitänyt kulkea monta kilometriä. Nyt hän kertoi heidän oman seikkailunsa Peterin säestäessä, ja hän oli niin ystävällinen, ettei hiiskunut sanaakaan toverinsa marinoista. Tämä siitä hyvästä ylisti hehkuvin sanoin Janin erätietoa, varsinkin sitä, kuinka hän oli sateessa tehnyt tulta kahta puuta hankaamalla, ja kun he olivat päättäneet kertomuksensa, Kaleb sanoi:
— Jan, sinä voitit, etkä vain voittanut, vaan sinä löysit ensin
sen vihannan metsän, jota te lähditte etsimään, sitten joen, jota
Sam lähti etsimään, ja lopuksi intiaanit, joita Wesley haki. Sam ja
Wesley, päänahkanne, olkaa niin hyvät.
XXX
OUDONLAINEN PESUKARHU
Seurasi iloinen ateria. Ilveillen ja leikkiä laskien saatiin kulumaan monta tuntia, mutta yhdeksän aikaan pojat olivat levänneitä ja levottomia ja himoitsivat uusia seikkailuja.
— Eikö näillä seuduin ole pesukarhuja, herra Clark?