Koira haukkua louskutti jo pitkän matkan päässä, mutta palasi lammikolle eksyttyään kerran tai pari jäljiltä.
— Se juoksee pesukarhuksi kovin pitkiä matkoja, Jan lopulta huomautti epäillen, sitten sanoi Kalebille: — Mitä te arvelette?
Kaleb vastasi hitaasti: — En tiedä mitä ajatella. Pesukarhuksi se juoksee liian kauas, eikä se vielä ole noussut puuhun, ja koiran äänestä kuulee, että se on vimmastunut. Jos nyt olisitte sen lähellä, niin näkisitte sen kaikki selkäkarvat pystyssä.
Koiran haukunnasta kuului, että se jälleen oli juossut piirin, ja sitten yhtämittainen kimakka kiljuna ilmaisi, että otus oli lopultakin noussut puuhun.
— Jaha, tuosta kuuluu, ettei se ainakaan ole kettu eikä skunkki, sanoi erämies, — mutta ei se maassakaan kulje niin kuin pesukarhu, se on varma.
— Se saa pesukarhun, joka on ensimmäisenä paikalla! huusi Musta Haukka, ja pojat pinkaisivat minkä pääsivät läpi pimeitten metsäin monen kompastumisen ja naarmun hinnalla. Jan ja Wesley saapuivat yhdessä paikalle ja koskettivat yhtä aikaa puuhun. Muut saapuivat paikalle yksin erin perässä, viimeisenä Orava ja Gui vähän matkaa hänen edellään. Gui tahtoi kertoa yksityiskohtia viimeisestä loistavasta voitostaan Oravasta, mutta kaikkien huomio kiintyi nyt Turkkiin, joka haukkui puuhun vimmatusti.
— En ymmärrä tätä vähääkään, en vähääkään, sanoi Kaleb. — Puu on kuin pesukarhun puu, mutta koira ei hauku niin kuin siellä olisi pesukarhu.
— Tehdään tuli, sanoi Tikka, ja molemmat poikajoukot ryhtyivät kumpikin rakentamaan tulta ja väittelivät kovasti siitä, kumpi ensin saisi omansa palamaan.
Nuotion luoma valo ulottui korkealle yöhön, ja kerran tai pari metsämiehet luulivat näkevänsä pesukarhun kiiluvat silmät.
— No kuka puuhun? kysyi erämies.