Jan säikähti, niin että oli pudota, mutta sukkelaan mielensä malttaen hän kävi oksan haaraan tukevasti istumaan ja otti käteensä revolverin, juuri kun ilves vihaisesti äristen hyppäsi hänen sivullaan olevalle oksalle, niin että se oli hänen tasallaan. Hermostuneesti hän viritti revolverin hanan ja tuskin yrittäen pimeässä tähdätäkään ampui, mutta ei osunut. Ilves ponnahti hieman taapäin revolverin paukahtaessa ja kyyristyi. Alla olevat pojat päästivät huudon ja Turkki piti pahempaa elämää kuin he kaikki yhteensä.
— Ilves! huusi Jan, ja äänestä kuului, kuinka hän taisteli pelkoa vastaan.
— Pidä varasi! huusi Kaleb. — Katso, ettei se pääse liian likelle.
Ilves ärisi kamalasti. Jan kokosi kaiken tahdonvoimansa vapisevaa kättään hallitakseen, tähtäsi tarkempaan ja ampui. Vihaiseen petoon sattui, mutta kuitenkin se hurjana hyökkäsi pojan kimppuun. Tämä kohotti ylös käsivartensa ja peto upotti hampaansa Janin lihaan hänen epätoivoisesti toisella käsivarrellaan pitäessä oksasta kiinni. Hän tiesi, että ilves tuota pikaa kiskoisi hänet irti, niin että hän putoaisi maahan, mutta hän pelkäsi vähemmän nyt kuin ennen. Hän koetti vaihtaa revolverin vasempaan käteensä, mutta se tapasi vain ilveksen karvoja, ja ase putosi hänen kourastaan. Nyt hän tosiaan oli toivoton, ja synkkä pelko valtasi hänet. Mutta peto oli saanut pahan haavan. Sen takaruumis kangistui. Se päästi Janista irti ja ponnisteli päästäkseen jaloilleen. Jan sai oikealla jalallaan potkaisten sen horjahtamaan; se luiskahti oksalta ja pudota mätkähti maahan haavoittuneena, mutta täynnään tappeluhalua. Turkki hyökkäsi siihen kiinni, mutta sai sen kynnellisestä kämmenestä iskun, niin että kiljuen kimposi hyvän matkan päähän.
Janin valtasi vastavaikutuksen huumaus. Hän olisi ehkä pyörtynyt, mutta muisti erämiehen sanat, "se on urhoollinen, joka ei hellitä, vaikka pelkääkin". Hän ponnisti voimansa ja laskeutui hyvin varovasti nojaavaa puuta kohti. Kuullessaan ihmeellisiä ääniä, kiljunaa, rähinää ja tappelun meteliä maasta ja joka hetki peläten ilveksen kapuavan takaisin puuhun hänestä valmista tekemään, hämärästi kuullen huudot, mutta niitä ymmärtämättä, hän lepäsi nojaavan puun varassa ja hengitti vapaasti.
— Tulepas sukkelaan alas, Jan, ja tuo revolveri, huusi Musta Haukka.
— Se putosi jo aikoja sitten.
— Missä se on?
Jan päästi itsensä luistamaan hoikkaa puuta pitkin maahan mitään vastaamatta. Ilves oli mennyt, ei kuitenkaan kauas. Se olisi mennyt menojaan, mutta Turkki juoksi sen ympärillä ja häiritsi sitä, niin ettei se edes päässyt puuhun kiipeämään, ja helppo oli seurata meteliä, jota ne metsässä pitivät.
— Missä revolveri on? huusi Kaleb harvinaisen kiihtyneenä.