Pääsin nymfien käsistä lempeillä ponnistuksilla ja astuin Aspasian salonkiin.
Aspasia nousi ylös ja tuli kättelemään minua. Hän oli solakka, pitkä nainen, suuret, viisaat silmät paloivat ihmeen tutkivina paksujen silmäripsien alta. Näki heti, että hän oli yhtä paljon henkisesti virkku kuin ruumiillisesti terve ja vaativa. Heti hänen perässään kiiruhti Sappho minua kättelemään. Hänellä oli raukeat, miettivät silmät, hänen askeleensa olivat veltot; hänestä taas näki, että koko hänen huomionsa oli kohdistettu vaan omaan itseensä. Hän ikäänkuin aina tuntui kuuntelevan, miltä mikin vaikutelma soi hänen sielussaan. Niinkuin meidänkin lyyrikoilla on tapana.
Mutta Helena ja Briseis eivät nousseet ollenkaan paikoiltaan. He vaan lepäsivät puolimakaavassa asennossa kumpikin eri puolilla pitkää katettua pöytää. Yllään oli heillä täydellinen kokoelma Trojasta ryöstettyä tavaraa. Heidän kepeän puvun kaikista vahvoista kohdista riippui kultaesineitä, rahoja, kuita, tähtiä ja kukkia. He olivat omistaneet koko aasialaisen mielettömän koreilun halun. Käsivarret olivat paljaat, kaula avoin, selkä avoin, rinnalla kaksi kultaista kilpeä, jotka peittivät silloinkun peittivät. Kuinka paljoa arvokkaampia olivatkaan Aspasian ja Sapphon lumivalkoiset pukimet ja yksinkertainen tukkalaite. Sappholla oli tavallinen jakaus päässä. Helenan ja Brisein käherrys oli mestariteos, monen tunnin uutteran työn hedelmä. Aivan kuin assyrialaisilla kuninkailla muinoin. Aspasian ja Sapphon pukimet olivat sanalla sanoen europalaisia.
Helena, ojensi minulle kätensä, jota suutelin, mutta Briseis ojensi nauraen minulle poskensa suudeltavaksi. Aspasia punastui ja supatti minulle, että Briseis vaan on sotasaaliina otettu sivistymätön tyttö, vaikka hänestä suuren kauneutensa tähden riideltiin, ja hänen henkilönsä oli vähällä tehdä tyhjäksi koko Trojan sodan menestymisen. Aspasia, joka on opetellut nykymaailman hienoston kieltä, lisäsi: "elle est trop sans façon avec les jeunes gens".
— Atella on perin ikävä tapa aina kaikkein mielenkiintoisimmissa kohdissa käyttää ranskan kieltä. Etkö tahtoisi, veliseni, kääntää tuon kohdan? sanoi Gubbus, jonka ranskankielen taito oli unohtunut maailman myrskyissä.
— Käännän sen luettuani kirjeen, vastasi lukija.
Pöytä oli katettu erittäin aistikkaasti kukilla, hehkuvilla ruusuilla ja kalpeilla liljoilla. Astiat olivat kaikki taideteoksia. Mutta ruoka oli yksinkertaista, niinkuin Athenassa oli tapana, ei semmoista, jota Rooman barbaarit söivät.
Asetuttuamme patjoillemme nousi Aspasia pystyyn, tarttui lasiin ja lausui:
— Terve tulemastasi seuraamme poika Pohjantähden alainen! Terve sinä, sen maan asukas, jossa naiset ovat tasa-arvoiset miesten kanssa! Se todistaa, että te sen maan miehet olette jaloja henkilöitä, ette tyranneja, ette julmureita, ette haaremin herroja kuten aasialaiset, ettekä kohtele naisianne, kuten kreikkalaiset, ala-arvoisempina olioina. Et tiedä mitä me Hellaan naiset olemme kärsineet. Tuo ikuinen taistelu meillä etelän naisilla päästä viettämään elämää, joka olisi suunniteltu meidän tarpeita eikä vaan miesten hekkumaa silmälläpitäen, kävi ylivoimaiseksi. Teidän naisenne Hyperborean jäisillä kentillä ovat onnistuneet paremmin. Kohdistan ihailuni sinuun, sen maan miehinen edustaja, sillä ilman teidän myöntymistänne ei naisten vapautus kahleista olisi onnistunut.
En voinut olla keskeyttämättä Aspasiaa.