Kaikki purskahtivat heleään nauruun, Sapphokin hieman ikäänkuin hymyili.
— Mutta mikä mies, mikä mies! huudahti Briseis. Maailman ikävin saivartelija. Hänen ironiiansa ei naurattanut ketään. Hänen kysymyksensä olivat taulaakin kuivemmat. Hän oli Agamemnoniakin ikävämpi.
— Niin Xantippa parka, hän on vieläkin sielunvaelluksella, sanoi Aspasia. Hänen sielunsa on pirstottu miljooniin osiin ja osia hänestä tavataan yli koko maanpallon. Xantipan rangaistus on muuttunut miesten itsensä rangaistukseksi. — Oletko Suomessa huomannut hänen henkensä paloja?
— Sen pahempi, paljon.
— Sellaiset kaikki naiset ovat, jotka eivät tahdo miehiään mielistellä, sanoi Helena. Aasialainen oppi on, että nainen on luotu miestä varten, ja että mies on vaimon pää. Minä, spartatar syntyjään, olen sen kokenut hienon Pariksen seurassa. Olin hänen kanssaan yhtä onnellinen ja tyytyväinen kuin Menelaoksenkin kanssa. He olivat molemmat miehiä, siinä selitys. Nainen kaipaa miehen tukea, vasta häneen liittyneenä on hän ihminen.
Helena oli lavitsallaan loikoillessaan tuon tuostakin nykäissyt purppuraisella kengällään kuvettani. Pyysin kerran kohteliaasti anteeksi, niinkuin sivistynyt tapamme vaatii. Mutta Helena vaan nauroi heleintä nauruaan ja sanoi:
— Sinäkö pyydät anteeksi, minähän sen tein. Oletko kutkuisa?
Aspasia, Sappho ja minä vaihdoimme silmäyksiä. Hälventääkseen tätä ikävää välikohtausta, nousi Sappho ylös, hitaasti ja arvokkaasti, avasi haaveilevat silmänsä ja lausui mehevällä altollaan pitkän runon, omalla keksimällään sappholaisella runomitalla.
En voi kääntää Sapphon runoa, siksi monimutkaiset olivat hänen notkeat käänteensä. Paljon selvempää sentään ajatuksen juoksu oli, kuin maapallon uudenaikaisten lyyrikkojen tekeleissä. Sisältö oli seuraavanlainen:
Ihana on maailma, ihana luojan luoma luonto, mutta ihaninta yli kaiken on luomakunnan kruunun, kauniin naisen, sulo. Runo oli omistettu Briseikselle, joka välinpitämättömänä sitä kuunteli ja nipisti sormiensa välistä viinirypäleen limaisia siemeniä lentämään kohti Sapphoa. Toiset sattuivat, toiset lensivät suhisten hänen haaveilevien silmiensä ohitse. Jokaiselta sattumalta Sappho vaan hymyili rohkaisevasti Briseikselle.