He hävisivät verhojen taa ja samassa veivät mukanaan aasialaiset väkevät narduksen lemut.
— Briseis elä mene, odota minua? huudahti Sappho.
— Et kai jättäne minua yksinäni vieraamme kanssa, sanoi Aspasia.
Huomasin, että oli aikani lähteä, jonka tähden kimmahdin pystyyn, tartuin lasiini ja pidin lyhykäisen puheen:
— Arvoisat Hellaan naiset, kuulut halki vuosisatojen! Te olette ensimäiset naiset maailmassa sekä järkenne että suloutenne kautta ikimuistettavat. Sappho, sinä olet lumonnut aikalaisesi kauniimmilla runoilla kuin kukaan mies, sinä Aspasia olet kilvoitellut kuulun Perikleen kanssa sirossa käytöksessä, henkevässä seurustelussa ja ikijärkevillä ajatuksillasi. Te panitte alulle europalaisen naisen sivistysnousun. Teidän alotteesta ovat meidän maamme naiset saaneet rakennetuksi sen yhteiskunnan, jossa heillä on sama valta kuin miehelläkin. En tiedä, seisommeko me suomalaiset millään muulla alalla korkealla kehityksen kannalla kuin juuri naisen kunnioituksessa. Meillä ei naisella ole enää arpeakaan orjan merkistä otsallaan. Tietäkää, että meidän maassamme juuri riehuu veljessota niin julma ja aasialaiseen malliin harjoitettu, että häpeästä ja hämmästyksestä haluaisi huutaa: vuoret peittäkää meidät, tietäkää, että kaikkia niitä julmuuksia, josta Aasia on ollut kuulu kautta vuosituhansien, on harjoitettu meillä, mutta yksi on jäänyt harjoittamatta. Naista ei ole väkivalloin kohdeltu. Nainen on murhattu, mutta murhattu kansalaisena eikä kidutettu naisena. Aasialaiset uskonnot kieltävät miestä himoitsemasta toisen vaimoa, aasintammaa tahi muuta mikä hänen omansa on, mutta me suomalaiset olemme aina osanneet huomata eron vaimojen, tammojen ja muun tavaran välillä. Niinpä nuo järkensä menettäneet julmurit ja rikoksellisetkin.
— On teilläkin arpia näkyvissä naisen orjuuden ajalta, keskeytti Sappho liikutettuna. Teidän naisilla ei ole kunniallista äidin oikeutta. Nainen kantaa, synnyttää ja vaalii lasta, mutta hänen nimeään ei lapsi voi kantaa muuta kuin häpeällä. Voiko häijympää ajatella? Kunniattomimmankin isän, roiston, konnan nimi on kunniallisempi kuin jaloimman naisen. Tällaista kauhistuneena vieläkin katselen.
— Vika on aviovaimoissa, jatkoi Aspasia. Nämät vastustavat kunniallista äidinoikeutta, sillä jos äidinoikeus on kaikilla, eihän heidän oikeutensa enää ole sen kunniallisempaa kuin muittenkaan. — Mutta eivät kaikki aviovaimot ole Helenoja ja Briseiksiä. Jalojen, järkevien europalaisten aviovaimojen malja! Kohdistan sen sinun äitisi muistolle, suuri maalari! Olemme Apelleksella nähneet jäljennöksenä hänen kuvansa, henkevän poikansa tekemän. En epäile sanoessani, että se kuva juuri on sinun mestariteoksesi, ylinnä kaikkia muita. Sinä olet siihen kuvaan saanut mahtumaan koko rajattoman kunnioituksesi ja rakkautesi äitiäsi kohtaan. Olet luonut esikuvallisen mallin europalaisesta naisesta, joka suurilla luonnonlahjoillaan ja tosinaisellisella tunteellaan hallitsee ympäristöään, joka ei vaadi mutta saa kunnioitusta, josta, niinkuin sanoit, arpikin naisen orjuuden tilasta on hävinnyt otsalta. Sapphon ja Aspasian ikikunnioittava tervehdys hänelle!
Liikutettuna kuuntelin tätä puhetta. Hyvästelin näitä kuuluja naisia, sillä Herodotos odotti minua saapuvaksi symposioniin, joka samana iltana vietettiin Lukianoksen luona.
Tästä yhdessäolostani Kreikan kuuluisinten ajattelijain seurassa kirjoitan samalla selostuksen seuraavassa kirjeessäni. Ehkäpä osoitan sen setä Kristianille, joka ennestään on tutustunut kreikkalaisten viisasten ajatussuuntiin.
Rakas Setä!