— Et kelpaa, et, et. Eihän enkeleillä ole edes parransänkeäkään, sanoi
Impi Maria, ja katsoi minuun surullisilla silmillään.
— Eikö kellään taivaassa ole partaa.
— Ei kellään.
— Eikö Jumalallakaan? Impi Maria katseli ällistyneenä minuun kotvan ajan, karkasi sitte kaulaani ja huusi:
— On Jumalalla, on sillä. Pääset sinä taivaaseen. Impi ei tullut ajatelleeksi, että Jumalalla on parta.
Me istuimme pitkät ajat täydellisessä sopusoinnussa taivaallinen esimaku sieluissamme. —
Nyt kun tuli ikävä pois hullusta maailmasta pyysin Impi Mariaa lähtemään seuralaiseksi taivaaseen.
— En lähde, sinä aina lasket leikkiä, ja taivaassa pitää olla totinen, sanoi Impi.
— Kuka sen on sanonut, että taivaassa ollaan totisia. Hyvät ihmiset ovat aina leikillisiä, pahat ja sairaat vaan totisia. Taivaassa vaan iloitaan ja nauretaan, sillä siellä on paljon lapsia. Vanhoja ihmisiäkin siellä lapsettaa. Tule vain Impi mukaan. Saat leikkiä siellä Ainon kanssa lehtoloissa ja laulella hänen kanssaan joka lahdella.
— Minkä Ainon?