— Hui, hai Rupsan pojat, ruukiss' on joulu!
— Oletko sinä rakas Vihta-Paavo usein käynyt kaimaasi katsomassa, kysäsin.
— En muulloin kun soutaessani vieraita kalamiehiä. Juhannuksen aikana sousin piispa Agricolaa näillä vesillä, ja silloin niinikään poikettiin Aholansaaressa.
— No miten Paavo ja Agricola sopivat keskensä?
— Huonostippa, huonosti. Paavo oli sattumoilta selvällä päällä eikä reuhannut. Kysyä tokasi vaan heti Agricolalta:
— Kuule sinä arvon piispa, Luteruksen oppipoika, voiko suruton periä taivaan?
— En mä simmot ymmärrä, vastasi piispa. Mike suruton on? Lutherus ja minä olimme iloisia miehiä. Olemme perineet taivaan niinkuin sä, ja muut syntise' ihmise'.
— Harhaoppinen oot, harhaoppinen. Vielä tulee tuomio, sitä minä odotan. Silloin nähdään iloitsetteko te suruttomat. Helvetti teidät perii.
— El' sä molkota! Kyll' vaan lait' ihminen taivaan aina perii.
— Vai lait' ihminen? Kunnon miestäkö tarkoittanet. Tiiätkö, miten muka kunnon miehille käy. Ei muuta kuin niskat nurin ja putii palavaan pätsiin!