Enkeli taivaan lausui näin:
Miks' peljästyitte säikähtäin?
Mä suuren ilon ilmoitan
Maan kansoille nyt tulevan.
He poikkesivat valtatieltä ja läksivät kapuamaan ylös vuorelle, jonka rinteessä kilometrin pituinen rakennus läikehti ilta-auringon valossa, musta korkea kuva peloittavana roikkumassa keskellä rakennuksen seinää, kaiken väriloiston ja vehmauden epäsointuisena kummituksena.
Astuin edelleen. Kaksi mustapukuista naista astuskeli hitaasti vastaani. Pitkiä he olivat ja solakoita. Toinen kuletti toista kädestä. Toinen näytti olevan sokea.
Se, joka toista kuletti, korotti äänensä ja alkoi kauniilla kirkkaalla äänellä laulun, omituista kyllä saksankielellä täällä suomalaisten Tuonelassa. Hypähdin tiepuoleen kuunnellakseni. Pitkäveteinen, kiehtova ääni huudahti:
Allmächtige Jungfrau, hör' mein Flehen!
(Kaikkivoipa Neitsyt kuule huutoni).
Siis katolilainen! Olisiko ehkä keskiajalta? Pienen loman jälkeen hän jatkoi:
Zu dir, Gepriesne, rufe ich!
(Sinua, Ylistetty, huutelen).
Näin samalla naisia, jotka lymyivät tien poskessa ja supattelivat laulajalle:
— Augusta, Augusta, kerro hulluja juttuja!