Mutta laulaja ei näkynyt heistä välittävän, ei heitä kuuntelevan:
Lass mich im Staub vor dir vergehen.
Mach, dass ich rein und engelgleich,
eingehe in dein selig Reich.
(Tahdon vaipua jalkaisi juureen tomuun!
Suo minun puhtaana ja enkelinkaltaisena
astua Sinun autuaille asuinsijoillesi).
Siis Elisabetin rukous Tannhäuaeristä.
Musta surupari oli saapunut kohdalleni. Kysyin:
— Ketä olette, hitaat vaeltajat?
Laulaja katsahti minuun säikähtäen. Sokea ei nostanut päätäänkään. Molempien kasvoista kuulti näkyviin vielä ihmeen ihanat piirteet, syvien arpien runtelemat. He seisahtuivat ja näkevä kysyi matalalla äänellä.
— Oletko kuollut vai elävä?
— Eläjä olen.
— Elä häiritse meitä!