Samassa alkoi hirvittävä kivitys. Pronssinen patsas kumisi ja kilisi.
Ja kirkuvat äänet leikkasivat ilmaa.
— Mitä meteliä siellä pidetään? kysyin.
— Mielipuoliset immet, joita on niin paljo, kivittävät joka ilta kuvaa ja kirkuvat.
— Ei korvani kestä tuota kirkua. Jatkan matkaani. Hyvästi surkuteltavat, autuaat immet.
Läksin juoksujalkaa eteenpäin, paeten melua. Naiset viidakosta karkasivat tielle ja alkoivat maaritella:
— Svenska Ebba, kerro hulluja juttuja!
Kohta kajahti taas tyttöjen äänet.
Doch, konnt ich jeden Fehl nicht büssen,
so nimm dich gnädig meiner an,
Dass ich mit demutvollem Grüssen
als würd'ge Magd dir nahen kann.
(Jospa en mahdakkaan vikojani sovittaa,
Ota minut armolliseen huomaasi,
Jotta nöyrästi tervehtien voisin
kunnon impenä sinua lähestyä.)
Juoksin yhälleen, sillä kiusattujen impien kimakat huudot vielä vihloivat korviani. Samassa kuulin äänen tien vierestä: