— Minne se mies juoksee?
— Pakoon! Pakoon pahoja ääniä.
Vanhahko nainen istui kivellä, kirja kädessä ja nenälasit silmillä.
— Noitako naisten ääniä te pakenette? Te olette itse syypää siihen, että he niin kirkuvat. Te miehet! Te vaaditte naisilta sitä, mitä ette itseltänne.
— Olette siis naisasian etutaistelija?
— Olin maailmassa "Tulisoihdun" ja "Nousevan Koston" avustajia. Olin tulinen sosialisti. Taistelin vääryyksiä vastaan erittäinkin naisen elämän alalla. Vaadin köyhille riittävästi leipää ja naisille riittävästi lempeä. Tasajakoa niin yhdessä kuin toisessa tapauksessa. Tuossa näette tulokset nykyisestä järjestyksestä. Toisilla liian vähän, toisilla liian runsaasti. Molemmat menehtyvät.
— Kuinka Teitä ei lähetetty sielunvaellukselle?
— Kuolin jo lokakuussa ennen punikkien meteliä. Kyllä Neidit raadin edessä vaativat minua vaellukselle, mutta minä härisin vastaan. Väinämöinen ja Louhi yhtyivät täydellisesti minuun, Porthan piti minun ajatuksiani järkevinä ja Agricola ei pitänyt niitä aivan mahdottomina. Hän muisteli Lutherin sanoneen, että ilotyttö useinkaan ei ole huonompi kuin nunnakaan. Mutta pyhä Henrik ja piispa Maunu olivat kauhuissaan ja kiukuissaan ja Neitien kiharat säkenöivät liekkejä.
Samassa taas parahti naiskuoro laulamaan. Äänet tulivat jostakin lehdosta aivan läheltä. Sanat kuuluivat selvästi:
O sanctissima, o piissima
Dulcis virgo Maria!
Mater amata! Intemerata!
O-o-ra-a, O-o-ra pro nobis!