— Milloin näitä aikoja heretään itkemästä, ei tietäne kukaan; milloin muistelemasta? Ei konsanaan.
Oltiin laskettu koskia tuntimääriä. En ollut niitä joutanut tarkastelemaan, niin suurella mielenkiinnolla olin jutellut toverien kanssa ja tarkasti olin heitä kuunnellut. Hirvittävin mahti tätä nykyä maailmassa tuntuu "puoluekuri" olevan. Se on se Molok jumala, joka surmaa perheitten onnen. Puoluekuri se punaisten kapinassa rinnasti rehellisen, kunnon työmiehen roiston, murhamiehen ja rosvon kanssa, kunnon mies sai kärsiä roiston puolesta ja saa kärsiä roiston mainetta kautta aikojen.
Mutta sen olin huomannut, että rannoilla yhtämittaa huhuiltiin venettä seisattumaan ja ottamaan lisämatkustajia. Meidän veneeseen ei enää mahtunut ketään, niin ahdaten täynnä se oli. Kysyin Vähäojalta:
— Onko täällä aina näin vilkas liike Tuonelan joella.
— Aina, aina vaan! Tuonelassa kun ei saa pitää hevosia täytyy ihmisten joko kävellä tai pyrkiä venekyytiin.
— Eikö milloinkaan ole ehdoitettu, että hevosetkin pääsisivät Tuonelaan. Onhan niillä samanlaiset keuhkot, sydän ja aivot kuin ihmiselläkin. Muisti vielä paljon parempi kuin ihmisillä.
— Ei siitä monta vuotta ole kun uudestaan oli herätetty kysymys hevosten laskemisesta Tuonelaan, mutta kirkkokansa oli noussut raivoihinsa. Se oli uhannut nousta kapinaan, jos tällainen häväistys pantaisiin toimeen. — Nyt on uudelleen saapunut raadille pyyntö samasta asiasta. — Kirkkokansa oli jo sekä suuresti yllätetty että harmissaan siitä, että kaikki joutuivat kuoltuaan samaan tilaan Tuonelassa. Se oli odottanut itselleen suloisen autuuden ja muille ankaran kidutuksen, niinkuin Suomen valtionuskonto neuvoo. Nyt sen sijaan kaikenlaisilla juuttailla on yhtä hyvä olo kuin heilläkin. Jos vielä hevosille pyritään hankkimaan oikeutta päästä Tuonelaan, silloin kirkkokansan kärsivällisyys kuuluu loppuvan, ja se lupaa nousta kapinaan. Sentähden on Tuonelassa niin sanomattoman vilkas veneliike.
— Mille kannalle raati asettuu?
— Kaikki hylkäävät hevosen, mutta Louhi haluaisi saada jonkun poron ja Kristiina Tossavainen akiteeraa kovasti Neitejä vaatimaan vanhoille vaimoille oikeuden pitää kissoja, mutta koska jo on otettu niin kirkkokansan mielestä puolustamaton askel kohti löyhyyttä ja hataruutta, että kaikki ihmiset perivät samanlaisen taivaan, aikovat he voimainsa takaa vastustaa kaikkia uusia ehdoituksia taivasoikeuden laajentamiseksi.
Oli jo iltapäivä kun saavuttiin Raatisaaren näkyviin. Minun piti nousta piispa Agricolan laiturissa maihin. Vene laskettiin laituria kohti. Piispa oli juuri päässyt istunnosta, oli riisunut päältään kirkollisen asunsa ja pukeutunut köyhän kalastajan pukuun lähteäkseen ilta-ahvenia onkimaan. Me tervehdimme kaikki kunnioittavasti vanhaa piispaa, punikitkin yhtä nöyrästi kuin maailmassa pitäjänsä rovastia. Mutta piispa ei huomannutkaan meidän kohteliaisuuden osoituksia, näkyi vaan hääräilevän ja hakevan jotakin laiturinsa ympäristöltä. Minä nousin laiturille ja hyvästelin matkatovereitani, joitten kova kohtalo oli syvästi liikuttanut minua. Olinhan heidän kansalaisensa, olinhan ennenkin ollut työmiesten hyvä ystävä, missä kunniallisen työmiehen olin tavannut, olinhan heidän lähimmäisensä. Heidän onnettomuutensa ei ollut vierottanut minua heistä, ehkä päinvastoin. Nämäthän olivat kaikki kunniallista väkeä, jommoisten kanssa meidän täällä maailmassa täytyy elää sovinnossa ja ystävyydessä, jos mieli ollenkaan ajatella tulevaisuutta valoisana.