— Armas apostoli, olen lukenut Lukianoksen lukemattomista jutuista, että taksa on yksi obooli eli meidän rahassa 25 p. hengeltä. Minä maksan täyden lapsestakin.
— Oletko luterilainen vai katolilainen?
— Luterilainen suomalainen olen. Jotkut tuttavani väittävät, että suuresti muistutan ulkomuodoltani juuri itse Lutheria. Kanta-äitini olikin Würtembergistä.
— Lutherilaisilta otan aina kaksinkertaisen maksun. Tekisi mieleni ottaa sinulta, Lutherin haahmolta, kolminkertaisenkin maksun.
— Miksi, pyhä mies, vihaat luterilaisia, uskalsin kysyä.
— Siksi, että he halveksivat minua. Tiedäthän, ett'ette pane mitään arvoa sille opille, että minun huostassani on taivaan valtakunnan avaimet. Ettekä te kunnioita minun istuintani Roomassa, jolla paavit ovat halki vuosisatojen prameilleet.
— Mutta kävitkö sinä, Santta Pietari, koskaan Roomassa ja osasitko sinä, arameaa haastava kalastaja, puhua Ciceron kankeaa kieltä monine vaikeine sääntöineen ja yhtä monine oikullisille poikkeuksineen.
Pietari hiveli partaansa ja kiinnitarttuneet särjen suomukset putoilivat maahan.
— Nokkaviisas kysymys! Mutta voinhan sinulle näin meidän kesken tunnustaa, koska ehtoo on, eikä lisätulokkaita enää näy, että en koskaan ole Roomassa käynyt, enkä olisi piiskallakaan lyötynä sinne lähtenyt, suurkaupungin vilinään. Olin vaan yksinkertainen kalastaja, ja pisin matka, minkä koskaan olen tehnyt, oli toivioretket Jerusalemiin. En osannut muuta kieltä kuin aramean murretta, en edes hepreaa, vielä vähemmin kreikan kieltä. En helluntainakaan puhunut kielillä, niinkuin pyhä taru kertoo, vaikka olinkin maistellut vähän "makiata viinaa". — Niinkuin tietänet, kalastaja joskus märässä ammatissaan tulee ottaneeksi pienen tuikun —.
— Tiedän kyllä, asun kesillä Finbyn saaressa. Itämeren äyräällä.