— Enkä minä tähän paikkaan olisi joutunutkaan, mutta kun teillä siellä maailmassa pyhän tarun mukaan opetettiin, että minulla muka oli taivaan valtakunnan avaimet, niin kaikki vainajat, taivaaseen astuessaan, rupesivat hokemaan ja haikailemaan: missä Pietari, missä pyhä Pietari, eikö hän olekkaan porttia avaamassa? Minä asustin alussa Betlehemin tähdessä kaikessa vaatimattomuudessa, mutta sieltä komennettiin minut tänne porttivahdiksi, tyydyttämään vainajien yhä äänekkäämpää vaatimusta. — Näin olen joutunut tänne. Raskas on toimeni, mutta olisin kyllä tyytyväinen, joll'eivät vainajat olisi niin perin kitsaita. Taksa on niin tuiki alhainen, ja maailman alusta määrätty, enkä minä sitä enää hyväksy. Yksi obooli, mitä se merkitsee nykyään! — Sinäkin tässä tingit tinkimistäsi. Tuollainen lihava verenimijä! Tässä kulki juuri joukko teidän punikkianne, ja ne minä laskin ilmaiseksi, mutta "lahtareilta" otin kaksinkertaisen hinnan.
— Pidätkö, pyhä isä, punikkien puolta? kysyin ihmeissäni.
— Tietysti pidän. Minähän olin köyhä kalastaja. Minä ja kaikki minun seuralaiseni olivat juuri punikkeja. Meitä oli imetty, ja meillä oli pahat imijämme, fariseukset, publikanit, saduseukset, Herodes ja senkin päät. Punikki olen aina ollut ja punikki olen vieläkin.
— Mutta ethän hyväksyne heidän hiivittäviä murhiaan ja ryöstöjään?
— En hyväksy, mutta ymmärrän. Mestarini ei sallinut väkivaltaa. Mutta meidän jälkeläisemme, valekristityt, ovat murhanneet, kiduttaneet ja raastaneet pahemmin kuin teidän punikkinne. Heiltä on kirottu oppi. Mutta oletko unohtanut vertauksen kamelista ja rikkaasta, neulansilmästä ja taivaasta.
— Minä olen aina ollut sitä mieltä, ettei ihmisen arvo riipu rikkaudesta eikä köyhyydestä, ei lihavuudesta eikä laihuudesta, vaan siitä miten hän maailmassa elää. Kidutukset tulisissa pätseissä ovat raakalaisten petomaisia hommia. Niistä meidän täytyy päästä, tulipa ne punikkien tahi mustikkien taholta.
— Elä luule inehmon lapsi, että murhista ja kidutuksista koskaan pääsette. Ihmispeto on vanhinta ja vankinta meissä ihmisissä, ja tilaisuuden sattuessa se puhkee esille…
— Mutta, isä hyvä, sinun elinaikanasi sivistyneet helleenit kammoksuivat verenvuodatusta ja kidutusta, eivätkä uskoneet tulisiin pätseihin…
— Suu poikki poikaseni, kun pyhä isä puhuu, huusi Pietari, ja oikasihe pystyyn pitkin pituuttaan. Näitä sivistyneitä vastaan me köyhät aramealaiset juuri nousimmekin. Jälkeläisemme ne kukistivat vereensä, raakojen aasialaisten kansojen avulla, heidän pistimillään, keihäillään ja jousillaan, kuten teidänkin punikkinne. Livautin minäkin kerran korvan irti ylimäisen papin palvelijalta.
— Mutta muistatko mitä mestarisi sanoi: Joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu.