— Voi sinä onneton pikku naisen alku! Nythän sinä tuoksuat kuin myskivasikka tai ryssän nainen. Jos ukkonen rupee käymään, niin et tuolla tuoksulla saa kavuta minun sänkyyni!
— Minä tulen.
— Et saa. — Katsos, likaset ihmiset vaan lemuavat väkevästi, venäläiset ja aasialaiset. Puhtaat kansat eivät sitä tee. Sinä olet nyt vapaan Suomen tyttö, et saa hajuta patschulille. — Nuku pois.
POHJANTÄHTI.
Aamulla anivarahin nousimme ylös, söimme kaltiaisia rieskan kanssa, maksoimme Lealle ja lähetimme terveisemme Jakopille ja Rubenille. Nousimme temppelin harjalle, jossa katto oli tasainen, niinkuin itämailla on tavallista.
Osasimme jo ulkoa siipien loitsusanat ja rupesimme velhomaan. Kasvoi kokon siivet lapoihini, koppasin Impi Marian syliini ja niin lähdettiin ylös avaruuteen, kohti Pohjantähteä, jonka eräässä kiertotähdessä suomalaiset vainajat oleilivat. Impi Maria hyräili:
"Täällä Pohjantähden alla
On nyt kotomaani
Mutta tähden tuolla puolen
Toisen kodon saamme.
Sinne toivon siivillä
Jo sydän pieni lennä
Siellä kun on matkamaani
Sinne tahdon mennä."
Avaruus äänteli. Tuhannet viulut ja harput soittelivat äärettömiltä kaukaisuuksilta. Vähitellen selveni soitto. Sibeliuksen toisen sinfonian andanten alkujorotusta. Noustiin nousemistamme. Koko komea sinfonia purkautui esille. Oli kuin olisi kuljettu läpi suunnattoman suomalaisen sinisalon. Sen tunnelman loihti sinfonian finaali esille.
Ei Impi Maria uskaltanut enää arvata soittokappaletta, vaan tyytyi pelkään nautintoon. Ummessa silmin kiisimme avaruuden halki, koko ympäristö soi Sibeliusta, siipeni vihelsivät, suon kostea katku pisti nenääni. Lähestyttiin suomalaisten Tuonelaa.