— Elä enää jatka Hoppulainen! sanoi Rouva Canth. Mutta en ole muistanut kysyä, miksikä Te olette tulleet Tuonelaan, taudin tappamatta?
— Läksin Suomea pakoon. Suomessa on murheelliset olot. Meidän työkansamme, jota aina olemme kohdelleet tasa-arvoisina veljinä, ovat nousseet Venäjän orjakansan kanssa kapinaan kaikkia sivistyneitä vastaan. He eivät enää ole tavoiltaan suomalaisia, vaan julmia aasialaisia, koirankuonolaisia, nylkevät ihmisiä, polttavat vastustajiaan ja puhkovat heidän silmänsä. Epätoivoisena kaiken sivistyksen ja lukeneisuuden vaikutuksesta ihmispedon hillitsemiseksi, päätin mielikuvituksen siivin karata pois Tuonelaan. En kärsinyt katsella sellaista näytelmää, että murhasairaat miehet kiduttavat syyttömiä ihmisiä, eikä yksikään Suomen työväen jäsen nosta asettaan lyödäkseen kiduttajan kättä turraksi.
— Eipäs savolaiset, karjalaiset eivätkä pohjalaiset nousseet kapinaan, huudahti taas Hoppulainen. Eipäs kansanvaltuustossa ollut yhtään karjalaista eikä savolaista. Länsisuomalaisia pässiä vaan ja jokunen pohjalainen!
— Elä kehu, Hoppulainen, virkkoi Minna Canth, muista, että olihan itäsuomalaisiakin murhamiehiä.
— Oli kyllä, sanoin minä, mutta etupäässä itäsuomalaiset kiristivät rahaa ja tavaraa. Valkoisten ja punaisten rintama noudatti tarkasti heimojen kielirajaa.
— Kuulkeehan, kun minä sanon, keskeytti taas Hoppulainen. Ei Savon kansa voinut nauramatta nähä, miten piiat ja rengit mukamasti luulivat ossoovasa hoitoo koulunkäyneitten tehtäviä. Tottumustahan siihen tarvitaan. Äkkinäinen on aina äkkinäinen. Tiiättehän työ, miten Hölömölässä elettiin:
Lammas lattian lakasi
Piiat pahnoissa makasi.
Lehmät leipoi taikinata
Porsahat pani olutta
Akat ammui kytkyessä.
Emännät sikoina röhki.
Ei herroista on heinämiehiks', eikä heinämiehistä herroiks'. Ka, jos vaihtanevat virkojaan, niin hullusti käyp'. Käyp' kuin Hölömölässä. Tolovasia meistä kaikista tulloo, niinkuin Hölömölässä, joll'ei pysytä omissa aisoissamme. Mualima on kiperä ja kapera. Kiität kun pysynet kompastumatta omilla poluillasi. — Tyttösäkkö sillä herralla on matkassa?
— Tyttöni, kasvattityttöni, Impi Maria, mutta omanani sitä rakastan.
— Omanapa, omana. Ei se mies milloinkaan ihan omistaan tiiä. Naisilla lapset on, sanoi Hoppulainen. — Missä isä, vieläkö elää?