— Kuinka vanha?
— Kymmenen vuoden vanha.
— Ette kai tahtone häntä asumaan kanssanne.
— Tyttö ei uskalla asua vieraan luona, pelkää ukkosta.
— Ei se käy päinsä. Tietänette, että maailmassa tarkoin tutkiskelin miesten sielunelämää. Kokemukseni on, ett'ei miehiin voi luottaa, ett'eivät ne itsekään luota itseensä.
— Rakastan tyttöä kuin omaani.
— En tahdo Teistä lausua arvostelua, mutta Väinämöiseen en luota. Mitä sanotte, jos hän rupeaa latelemaan kohteliaisuuksia tytölle, niin jos hän suoraan sanoen kosii tyttöä.
— Kymmenvuotiastako?
— Niin, sellaista on sattunut. Tytöllä on pitkät keltaset kiharat, säännölliset kasvonpiirteet, muuta ei tarvita. Väinämöinen on heti valmis. — Sitä paitsi tuvassa ei ole kuin kaksi vuodetta.
— Tunnustan, ett'en tällaisia esteitä ole tullut ajatelleeksi. Ehkä Teidän kokemuksenne miehistä pitää paikkansa. Minä olen vieras paikkakunnalla, ja minun on alistuttava valtiaitten käskyyn. — Mutta missähän tyttö saisi asunnon.