Hän astui sisään arvokkain askelin, kuten pyhä Ibis lintu krokodilin kidan eteen Niilin liejuisilla rannoilla.
— Ahhaa! Nytpä taijettiin suaha oikee pomo kynsiimme, huudahti tuomari.
Henkilötiedot pani piisarj paperille. Kaikin puolin mitä iloisimpia toiveita herättäviä!
— No, sanokeepas nyt, mitenkä työ tuumasitte sen sillan räijäyttee?
— Minkä sillan?
— Elekee kielastella. Nyt on piru merrassanne. Tunnustakee heti, niin helepommalla piäsette.
— Minä vaadin Teitä sanomaan, mistä sillasta Te puhutte.
— Vai vaaditte! Mitä siinä Ottolinin kirjeessä seisoi?
— Ottelinin kirjeessä? En minä pidä tapanani lukea Ottelinin kirjeitä.
Puolisen tuntia lipevä kuopiolainen tuomari sitte tiukkasi tietoja vuoroon sillasta vuoroon kirjeestä. Lorun lopuksi tuomari lausui: