— Et ollut. Surkuteltavan onneton ja turvaton olit. — Mutta luulitko todellakin, että köyhien tila parannetaan pistimillä? Ei pistimillä muuta tehdä kuin murhataan.
Mies purskahti itkuun. Samassa kuului korviini iloinen laulu kaukaisuudesta. Kuulin sanoja, ruotsalaisia ja suomalaisia:
"Väva vallman, slå tillsamman
Låt skidorna gå, gå."
ja
"Vedän verkaa, kudon sarkaa
Anna sukkulan lentää".
Ja naurunpyrskytykset ja ilon huudahdukset keskeyttivät aina tuon tuostakin laulun.
Kuljin ääntä kohti. Eräällä pihalla leikittiin "Vedän verkaa". Valkokaartilaisia piha täynnä ja tyttöjä kymmenittäin. Ylinnä muita kieppui Aino ja hänen rinnallaan Impi Maria. Impi Marian posket punoittivat ja hänen tukkansa liehui kuin liinakon harja.
Nuoret riemuitsivat oikein taivaallisen huolettomuuden pyörteessä. Valkoset hampaat välähtelivät Pohjantähden tuikeassa valossa. Siellä nähtiin kaikkia Suomen uusia sotilaspukimia. Oli Vöyrin koululaisia, oli Saksan jääkäriä, oli Härmän, oli Nivalan nuorukaisia, oli Sigurdsin poikia, oli Nickbyn sankaria! Kaikki siinä kahdenkymmenen ikävuoden taitteessa. Tyttöset taas Karjalan, Savon, Pohjanmaan ja Lapin nuoria impysiä, Ainon leikkitovereita, kaikki alle 20:n vuoden, Impi Maria nuorin.
Minuun tarttui nuorten riemastus. Sain vastustamattoman halun häiritä heitä pitämällä puheen. Tosin sisäinen ääni varoitti: "elä puhu, anna nuorten iloita. Et sinä muuten osaakkaan puheita pitää. Sinulta puuttuu juhlallisuuden ontto, taivaallinen lahja. Et sinä osaa sinkauttaa suustasi juhlavalheita sillä vakaumuksella, jota siihen vaaditaan. Tiedäthän sinä, että kun olet koettanut syytää ulos suustasi juhlakoristeita, niin kaikki kuulijat heti ovat huomanneet, ett'et itsekkään niihin usko. He ovat nauraneet sinulle. Onnistuneelta juhlapuhujalta vaaditaan kyky luulotella ihmisille, että hän puhuu tosissaan." Mutta minä puollustin puhehaluani sillä, etten ollenkaan aijo valehdella. En malttanut, rykäsin ja huusin:
— Nuoret ystävät!