Impi Maria oli hiipinyt viereeni ja piti minua kädestä kiinni ja katsoi peljästyneenä raivostuneisiin neiteihin. Mutta Härmän pojat alkoivat uljaasti minua puolustaa, savolaiset anastivat heiltä suuvuoron ja kun karjalaiset yhtyivät leikkiin, syntyi sellainen sanahelinä, että Neidit ja minä pitkät ajat pakostakin seisoimme tuppisuina.
— Niin, mutta suutelitteko Te Ainoa? kysyi Neiti Vuori.
— En. Aino veti tikkua lähteestä ikiaikuisen viattoman leikin järkähtämättömien lakien mukaisesti.
— Vanha mies ja kehtaa antautua tuollaisiin rivoihin leikkeihin. Ettekö tiedä, että me suuren raadin määräyksestä olemme saaneet tehtäväksemme vaalia tämän nuoren tytön, Aino Joukamoisen, tuonelanvaellusta, niin että hänen turmeltumaton sielunsa pysyy kaikesta epäsiveellisestä tahrasta vapaana, sanoi Neiti Koski.
— Aino parka, huokasi eräs savolainen.
Neidit kääntyivät ääntä kohti ja kaamea hiljaisuus laskeusi yli koko kiihkeän nuorisoparven. Samassa kuului kaukaa laulunjorotusta:
"Nei-jot niemien nenissä
katselevat, kuu-unteleevat."
Väinämöinen istui ilokivellään siellä Tuonelan mustan virran toisella puolella, näki suuren nuorisoparven ilakoimassa Ainolassa ja päästi kaihomielisen sävelen laulupaaeltaan.
— Niin. Meidän tilanteemme on toivoton, lausui närkästyneenä Neiti Vuori. Tuolla vanha pakana mörisee, tässä uusi pakana punehtumatta seisoo, vaikka itse teossa tavattu on. Ja meidän on pakko aina vaan ajattelemaan, kuinka sukupuolisiveys saataisiin maailmassa ja taivaissa sille korkealle, ehdottomalle kannalle, jolle Herramme ja Mestarimme…
— Hyss', hyss', sitä nimeä ei saa taivaassa mainita, sanoi joku.