— Työtoverini poltti minut. Tavallaan hyvä ystäväni. Hiljainen, kaino, mutta epäluotettava niinkuin kaikki itseensä sulkeutuneet sfinksit. Voiko sellaiselle antaa anteeksi?
— Suomalaisten joukossa on paljon sfinksejä, peloittavia hiljaisessa umpimielisyydessään. Tuollaisiin "aatteet" syöpyvät syvälle, kun niihin vaan jaksaa niitä takoa. Tunnethan tarun Caesarista ja Brutuksesta. Brutus oli suomalainen intoilija. Hänessä "aate" tappoi ihmisen. Muistele, mitä suuri Caesar sanoi nähdessään Brutuksen murhamiestensä joukossa. Lyhyesti vaan: et tu, mi Brute! (Sinäkin, rakas Brutukseni). Noissa sanoissa jo piilee anteeksiantamusta, jos kohta hieman kummasteluakin. Sano sinäkin: et tu, mi sepänsälli! Niin pääset rauhaan.
— Ehkä sinulla on oikein. Käyn työhöni käsiksi ja koetan unhoittaa. Sano terveiset perheelleni ja todista että kuolin kivuttomasti. Koettakoot hekin unhoittaa roistot. Nostakoot silmänsä kohti aina liekehtiviä, iloa tuottavia taivaan valoja. Niistä lähtee voimaa ja rohkeutta elämiseen, vaikkapa rosvojen pesissä.
— Niin jatka vaan kalastushommiasi, ja pyydä Tuonen mustia mujehia; työ on paras unohduksen tuoja. Oikea työmies on vapaa koston, murhan ja vimman tunteista. Etkö luule, että punikkienkin verihurtat olivat valiojoukko laiskureita, kyvyttömiä työläisiä ja järkensä puolesta vaivaisimpia. — Mutta ikäänkuin ihmeen kautta kimpoutuneet kunniallisten miesten, vanhojen rehellisten työmiesten johtajiksi, komentajiksi ja tyranneiksi.
— Luulen kyllä, samoin kuin tiedän, että nuo "aatteitten" intohimoisimmat jauhajat olivat kaikilta kyvyiltään maailman viheliäisimmät.
Samassa Omar Stenberg pisti minulle kättä, hyökkäsi kaivoksilleen ja sukelsi kanaviinsa kuin vesimyyrä. Hän pakeni kiusallisia ajatuksiaan ja aikoi uutteran työn avulla tarttua ilon päästä kiinni. Suru, viha ja kosto ovat raskaita kantaa niin maassa kuin taivaissa.
Läksin taivaltamaan eteenpäin. Astuin kokonaisen päivän ihania käytäviä pitkin Tuonen joen vartta. Tulin illalla Kiialaan.
KIIALAAN.
Kulin pitkää puistokujaa myöten. Tien poskessa istui vanha "Taitta" pärekori sylissä aivan samassa asennossa ja pukimissa kuin Edelfeltin kuulussa taulussa.
— Tunnetteko minua? kysyin.