Uusi Athena 2/3 1918.
Hirvittävän ikävää, ettei äiti voi olla täällä. Aivan varmaan äiti tekisi enemmän teräviä huomioita kuin minä. Hyvä ystäväni Apelles ja opettajani Herodotus ovat tutustuttaneet minut koko Kreikan kermastoon. En tahdo saada rauhassa tutkia kreikankieltä, sillä aina minulla on kutsuja. Osaan jo, Herodotoksen mukaan, sangen hyvin puhua kreikkaa. En tosin niinkuin Demostenes ja Pindaros, mutta paremmin kuin Matheus ja Markus. — Tämä ei ole vielä kehumista, sillä nämät kirjoittavat kreikkaa kuin Taitta ruotsinkieltä. — (Yleinen naurunpärähdys salissa. Mutta "Gubbus", eräs vanha perheen eno, joka kädet ristissä oli viettänyt elämänsä Kiialassa ja odotellut tyynenä ja levollisena samassa talossa kuolemaansa, ei herennyt koko iltana nauramasta, muistellessaan Taitan kirjallisia oikkuja. Hän oli kiitollinen sukkeluuksien arvostelija. — Tällaisia "gubbuksia" oli jokaisessa Suomen herraskartanossa viime vuosisadalla. Niillä ei ollut omaa rahakukkaroa, mutta ruokaa ja juomaa yltäkyllin).
Viikko sitten oli suuret kutsut Agamemnonin luona. Siellä oli hyvin ikävää ja kuivakiskoista, niinkuin aina kruunattujen päitten luona. Näin kaikki Homeron sankarit koolla, paitsi Akilleksen, joka, niinkuin äiti tietää, kantaa vihaa Agamemnonille erään rakkausjutun vuoksi.
— Minä tiedän sen, äännähti Gubbus.
Tuntui siltä kuin olisin istunut sadan saksalaisen sotamarskin kanssa pöydässä. Selkäpiitä pakoitti, kun koetin pysyä yhtä suorana kuin hekin. Agamemnon joi minun maljani, ja sanoi eläissänsä tavanneen paljonkin skyytalaisia, mutta ne olivat silloin pitkäpartaisia, nahkoihin puettuja miehiä ja syöpäläisiä täynnä. En tässä pönäkässä seurassa tahtonut oikaista häntä, ett'en ollenkaan ole skyytalainen, että skyytalaiset vieläkin ovat pitkäpartaisia ja täynnä samojen syöpäläisten rintaperillisiä. En taivaassakaan pääse vapaaksi tuosta ihmisten harhaluulosta, että olen venäläinen. Mutta tänne on saapunut viesti, että nyt Suomi vihdoinkin on aivan vapaa valtakunta. Eläköön Suomi, eläköön Suomen iloinen tulevaisuus! Nyt sinä olet suomalainen äiti ja minä olen suomalaisen äidin poika. Eläköön Suomi, Runebergin ylistämä maa! (Kaikki noustiin pystyyn ja huudettiin eläköön; Gubbus vielä kolme kertaa muitten herettyä)
Paistiin päästyämme Nestor piti pitkän puheen Trojan sodasta, mutta Thersites keskeytti häntä alinomaa. Minun mielestäni aivan oikeilla huomautuksilla. Thersites sanoi, että kreikkalaiset olivat raakalaisia ja trojalaiset sivistyneitä. Hän väitti, että Kreikan koko kehuttu sivistys oli juuri saanut ensimäiset itunsa Trojasta, että Menelaos vaan oli pröystäilevä prusthollari ja Paris hieno salonkikeikari. Ajaks ajoi heti tämän perästä Thersiteen ulos. — Hän kuuluu olevan perin tottunut tällaiseen juhlan loppuun. — Ovessa hän vielä huusi: "Helena teki vallan oikein, kun jätti sinut, Menelaos, takkuinen tallipässi, ja nousi hienon Pariksen kaljaasiin." Kaikki olivat kovin kuohuksissaan paitsi Odysseys, joka vaan vilkutti minulle silmää. Nestorin puhe oli juuri yhtä perusteellinen ja raskas kuin Helsingin oppineitten juhlapurkaukset.
Kun kahvipöydissä istuttiin ja juotiin likööriä, erästä "Damaskos mustika" nimistä nestettä, avasi Odysseys tarulippaansa. Ei yksikään Haikon kippari osaa niin tuhottomia valehdella kuin tämä vanha meriseikkailija. Hän kertoi kerran kovassa myrskyssä purjehtineensa hädässään valaan suusta sisään, nousseen siellä saareen ja sytyttäneen saaren puut palamaan, niin että valaan täytyi oksentaa hänet ulos.
— Topp, topp, sanoin minä, se on pyhä kertomus, mutta Joonas sen teki, etkä sinä, loistava kertoja.
— Mitä sanot! Pyhäkö kertomus? Eikö kaikki minun kertomukseni ole yhtä pyhiä ja tosia kuin teidän skyytalaisten. Ne ovat vaan paremmin ja runollisemmin kerrotut. Sitä paitsi minun kertomukseni ovat satoja vuosia vanhemmat kuin teidän. Ja luotettavammat kuin teidän. — Mistä kaupungista ja maasta sinä oikeastaan olet kotosin? kysyi Odysseys.
— Helsingin kaupungista, Suomesta.