— Isä! Isä! — huudat heti sellaisella sykkivällä ilolla, että muut matkustajat ympärillämme myötätunnosta hymyilevät.
— Katsos, tuolla! Katsohan tuolla!
— Isä! Isä!
Se kajahtaa vielä riemukkaammin, ja rannalla seisoja koskettaa nenäliinallaan silmiään.
— Katsohan tuota, joka heiluttaa meille valkoista hattua!
Tunnet hänet todella, innostut sen huomatessasi ja huudat niin että äänesi kaikuu yli kantajain ja tullitarkastajain vilinän ja kiireen:
— Isä! Isä! Isä!
5.
Mahtoiko kesä ennen muinoin saapua aikaisemmin kuin nykyään ja loppua myöhemmin? Kaartuiko taivas korkeampana, tuoksuiko heinä hersyvämpänä, hohtiko hanki valkoisempana?
Asuimme silloin maalla viljavassa seudussa, jossa oli laajalti peltoja ja niittyjä. Keskellä tätä maalaisrauhaa kohosivat valtavat tehtaan piiput kohti korkeutta ja niiden ympärille ryhmittyivät tehdasalueet rakennuksineen. Paikkakunta oli kaupungin ja maalaiskylän välimuotoa. Siellä risteilivät kadut, pienet talot molemmin puolin puutarhoineen, ja keskellä oli tori. Mutta yltympäri lainehtivat tasaiset pellot. Ja kadun suoranaisena jatkona oli maantie, joka johti todelliselle maaseudulle, varakkaille talonpoikaistiloille ja näiden karjalaitumille. Asukkaiden vaistot sitoivat heidät vielä vahvasti maahan kiinni, ja maalaisleima oli sentakia vallitsevana yleissävynä.