Kerrankin sait nauttia tästä kaikesta täysin rinnoin, kenenkään ja minkään häiritsemättä. Sait vaipua omiin tunnelmiisi ja hommiisi ja vihdoinkin olla rehellisesti oma itsesi omine harrastuksinesi.

Avasit ikkunan äidin huoneessa ja katselit ulos.

Kotirauhan ja kotiviihtymyksen tunne lämmitti sinua niin että selkäpiitäsi suloisesti värähdytti. Kun oli paikka, josta ei tehnyt mieli pois, vaan jonne mieli jäädä! Ja kuitenkin edessä avara maailma, joka sekin aikanaan saisi osansa.

Tuossa oli kellertävä kotiaitaus ja sen takana pellot ruohoisine ojineen. Peltojen keskellä oli lehtosaareke, josta puitten lomitse kuulsi taittokattoinen herraskartanon pääty. Ja sivuitse siitä alempana oli pieni keltainen pysäkkihuone ratavallilla ja sen alla yli äyräittensä paisuvat tienristeykset. Aina niistä kuitenkin ylitse pääsi.

Ja kauempana oli metsäinen taivaanranta, josta paljaana paistoi kivinen kukkula, venäläisten sotamiesten metsättömäksi tekemä. Sinne oli monesti noustu katsomaan kaupunkia kaukaa kesäillan valaistuksessa.

Ja pitkin teitä oli puhelinlankoja ja humisevia puhelinpylväitä ja pieniä huviloita puutarhoineen toinen toisensa vieressä asemalle asti. Siellä oli lautakäytävällä kiirehtiviä kulkijoita junien lähtöaikoina, mutta väliajoin oli maassa rauha, kuten nyt — ja muu maailma kaukana.

Täällä oli ihmisellä koti eikä vain asunto.

Siinä kulki Anna puutarhatietä pitkin kori käsivarrellaan nähtävästi kauppapuotiin. Hän oli äsken sulkenut sähköpumpun, jonka ääni kumisi talossa heti kun sähkönappula nostettiin keittiön seinällä. Kuului silloin siltä kuin olisi tavaton ampiainen hyrräten surissut huoneissa pääsemättä ulos. Aina kuulostelit tuota ääntä päättääksesi, täyttyikö vesisäiliö tasaisesti vedellä ja oliko koneisto kunnossa. Jos oli syytä epäilykseen, kiiruhdit heti vikaa korjaamaan.

Nyt seisoit ja katselit Annaa, joka oli sulkenut portin jälkeensä ja loittoni tietä pitkin.

Hänkin oli sitä, mikä kuului tänne. Miten kauan hän jo oli täällä liikkunut pitämässä huolta kellareista ja keittiöstä ja kaikesta muusta talossa, sitä et muistanutkaan. Ja ennen kuin hän tänne tuli, oli hän ollut mummon kodissa ja sitä ennen isän vanhempien kodissa, niin että meille hän oli kuulunut nuoruudestaan asti. Hän puhui hiljaisella äänellä ja hiukan yksitoikkoisesti, mutta eihän hänen elämässään ollut niin kovin paljon vaihtelua ollutkaan.